EU Mission Label Turku
20.03.2024

Turku haluaa olla yksi maailman johtavista ilmasto- ja luontokaupungeista. Tavoitteenamme on olla hiilineutraali kaupunkialue vuoteen 2029 mennessä. Yksi kansainvälinen ulottuvuus Turun ilmastotyössä on EU:n sadan hiilineutraalin kaupungin missio, johon Turku valittiin vuonna 2022. Nyt Turku on saanut EU-komissiolta tunnustuksen edelläkävijyydestä, jota Turku on osoittanut missioon liittyvän ilmastokaupunkisopimuksensa toteuttamisessa.

auringonkukka
20.03.2024

Turun iltalukio järjestää kaikille avointa opetusta kesä- ja elokuussa. Kesäkuussa on tarjolla runsaasti lukion pakollisia opintojaksoja ja elokuussa kertausta abeille. Kesäkuun opetus on verkossa, elokuussa sekä lähi- että verkko-opetusta.

19.03.2024

Turun opiskelijain tukisäätiö julistaa haettavaksi apurahoja Turun iltalukiossa tutkintoa opiskeleville. Apurahan suuruus viime vuonna oli 1 000 euroa. Myös turkulaisessa korkeakoulussa ja aikuisten toisen asteen oppilaitoksessa opiskelu antaa oikeuden hakea apurahaa, jos opiskelu on opintotukeen oikeuttavaa.

18.03.2024

Kaupunginhallitus päätti maanantaina mm.

  • Turun kaupungin kansalaispaneelin toteuttaminen. Lisätietoja uutisessa
  • Elinvoimajohtajan viran täyttäminen. Lisätietoja uutisessa
  • Lasten ja nuorten palvelukokonaisuuden muutoshankkeen eteneminen
  • Turun keskusta-alueen varhaiskasvatusverkkosuunnitelman hyväksyminen
Ilmakuva Turusta
Tervetuloa Turkuun!
14.03.2024

Turun kaupungin elinvoimajohtajan virkaan haki määräaikaan mennessä 46 henkilöä, joista 43 täytti viran kelpoisuusvaatimukset. Haastatteluun kutsuttiin anonyymin ansiovertailun perusteella hakijoista 13, joista kolmelle tehtävän vaatimuksiin parhaiten soveltuvalle hakijalle tehtiin lisäksi soveltuvuusarvio.

Kokous, kuvituskuva
14.03.2024

Turussa on otettu käyttöön kansalaispaneelit osaksi asukkaiden osallisuusmahdollisuuksia Turun pormestariohjelman mukaisesti. Kaupunginhallitus päätti 18.3., että paneloitava aihe rajataan käsittelemään lasten ja nuorten palveluiden resurssien suuntautumista ja kohdentamista. Keskustelun pohjalta paneeli tuottaa suosituksensa, jotka luovutetaan kaupungin päättäjille päätöksenteon tueksi.

Pormestari Minna Arve Dubaissa
Pormestari Minna Arve puhuu ilmastopolitiikan konferenssissa Brysselissä
13.03.2024

Turun pormestari Minna Arve osallistuu 15.3. Brysselissä järjestettävään pormestarien Translating the EU Green Deal into Local Action -konferenssiin. Konferenssin tavoitteena on vaikuttaa EU:n strategiseen agendaan korostamalla kaupunkien merkittävää roolia ilmastotyössä. Lisäksi pormestari Arve osallistuu komission varapuheenjohtajan koollekutsumaan kaupunkien ja yritysedustajien dialogiin sekä tapaa matkan aikana useita keskeisiä komission virkamiehiä.

12.03.2024

Kokouksessa hyväksyttiin mm

  • Turun kaupunkiseudun kuntayhtymän seutustrategia 2024-2026
  • Valtuustoaloitteisiin annetut vastaukset
  • Kokouksen esityslista
04.03.2024
  • Turun kaupunkiseudun (Turku, Kaarina, Lieto, Naantali, Raisio ja Rusko) kuntayhtymän seutustrategia hyväksyttiin.
  • Hyväksyttiin Turun Osuuskaupan aloite innovaatiokumppanuudesta, jolla selvitetään Turun raitiotien reitin varren kaupallisten palveluiden kehittämispotentiaali.
  • Hyväksyttiin Kaunistamisrahaston vuoden 2023 tuoton, 200 000 euron, jako Turun kaupunkikuvan elävöittämiseksi. Laajempi uutinen kaunistamisrahaston tuoton käytöstä 
10 vuodessa 2,5 miljoonaa euroa kaupunkilaisten iloksi
28.02.2024

​​​​​​​Turun kaupungin kaunistamisrahaston vuoden 2023 tuoton jaosta päätetään kaupunginhallituksessa 4.3.2024. Yhteensä 200 000 euron tuotto ehdotetaan jaettavaksi asuinalueille toteutettavien osallistavien julkisten taideteosten, Valon polku -tapahtuman sekä useamman pienemmän hankkeen kesken.

Sivut

Tilaa syöte