Yhdenvertaisuus ja esteettömyys

Yhdenvertaisuus

Yhdenvertaisuus on tärkeä arvo Turun kaupungille ja kaupungin kuudelle korkeakoululle. Minkäänlaista syrjintää ei suvaita. Mikäli syrjintää ilmenee, siitä on hyvä raportoida esimerkiksi oman korkeakoulun henkilökunnalle tai ainejärjestölle.

Kampukset

Kuuden korkeakoulun kampusten esteettömyydestä saa lisätietoja kunkin korkeakoulun sivuilta. Monissa rakennuksissa on käytössä hissit, mutta automaattisia ulko-ovia on rajoitetusti.

Turun kaupungin julkinen liikenne

Turun julkinen liikenne on hyvin esteetön. Lähes kaikki Turun seudun joukkoliikenteen bussit ovat matalalattiaisia. Etu- ja keskioven välisellä alueella ei ole askelmaa. Tämä helpottaa bussiin nousemista ja sen sisällä liikkumista.

Turun kaupungin alueella liikennöi palvelulinjoja, jotka sopivat erityisesti liikuntarajoitteisille. Palvelulinjojen bussit ovat kokonaan matalalattiaisia sekä leveäovisia, ja niissä on väljät sisätilat. Ajoluiskan ansiosta myös pyörätuolilla pääsee kätevästi kyytiin. Muusta joukkoliikenteestä poiketen palvelulinjojen bussit voivat pysähtyä myös varsinaisten pysäkkialueiden ulkopuolella.

Turun kaupungin saavutettava kulttuuri