Kasvun ja oppimisen tuki

Yhteystiedot

Yksityisen palveluntuottajien sivulta löytytyvät päiväkodin varhaiskasvatuksen erityisopettajien nimet. Yhteystiedot saat päiväkodista.

Varhaiskasvatuksessa lapsella on oikeus turvattuun kasvuun, kehittymiseen ja oppimiseen. Lapsen henkilökohtaisen hyvinvoinnin edistäminen on keskeinen kasvatuspäämäärä.

Yhdessä lapsen huoltajien kanssa keskustellaan lapsen mielenkiinnon kohteista ja vahvuuksista sekä tarvittaessa lapsen yksilöllisen tuen ja ohjauksen tarpeesta. Lapsi voi joskus tarvita tavanomaista enemmän tukea tasapainoisen kehityksensä turvaamiseksi. Lapselle laaditaan yhdessä lapsen huoltajan kanssa varhaiskasvatussuunnitelma (vasu). Vasun avulla määritellään lapsen tarvitseman tuen vahvuus, tavoitteet pedagogiselle toiminnalle sekä menetelmät tavoitteiden saavuttamiseksi. Lapsen tuen tarvetta arvioidaan säännöllisesti huoltajien ja varhaiskasvatuksen henkilöstön kesken sekä tarpeen mukaan moniammatillisena yhteistyönä.

Varhaiskasvatuksen erityispalvelupäällikkö vastaa kaikista järjestelyistä liittyen lapsen kasvun ja oppimisen tukeen.

Palvelupiste

  • Varhaiskasvatuksen asiakaspalvelu Kauppatorin Monitorissa maanantaisin, tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin kello 9 - 11 ja 12 - 15.30 ja keskiviikkoisin kello 9 - 12

Varhaiskasvatuksen yhteystiedot

Ilmoittautuminen päivähoitoon ja esiopetukseen

Asiakasneuvonta

puh. 02 262 5610 arkisin ma-pe 9.00-12.00
Varhaiskasvatuksen chat
arkisin 9.00–15.00

Maksuasiat

puh. 02 262 5609
arkisin ma-pe 9.00-12.00

Vaihde puh. 02 330 000
varhaiskasvatus@turku.fi
paivahoitomaksut@turku.fi

Postiosoite

Varhaiskasvatus
PL 355, 20101 Turku

Käyntiosoite

Aurakatu 8

Toimipisteet

Toimipisteet

Arkeologinkadun päiväkoti (Arkeologinkatu 9)

Yksilöllistä tukea ja ohjausta tarvitseville lapsille

Alueellinen integroitu ryhmä.

Palvelun toteutustapa: 

Itse tuotettu palvelu

Vastuuorganisaatio: 

Turun kaupungin sivistystoimiala
Palvelun kieli: 
Suomi

Halisten päiväkoti (Paavinkatu 15)

Yksilöllistä tukea ja ohjausta tarvitseville lapsille

Alueellinen integroitu ryhmä.

Palvelun toteutustapa: 

Itse tuotettu palvelu

Vastuuorganisaatio: 

Turun kaupungin sivistystoimiala
Palvelun kieli: 
Suomi

Heinikonkadun päiväkoti (Heinikonkatu 4)

Yksilöllistä tukea ja ohjausta tarvitseville lapsille

Alueellinen integroitu ryhmä.

Palvelun toteutustapa: 

Itse tuotettu palvelu

Vastuuorganisaatio: 

Turun kaupungin sivistystoimiala
Palvelun kieli: 
Suomi

Ilpoisten päiväkoti (Lauklähteenkatu 10)

Yksilöllistä tukea ja ohjausta tarvitseville lapsille

Palvelun toteutustapa: 

Itse tuotettu palvelu

Vastuuorganisaatio: 

Turun kaupungin kasvatuksen ja opetuksen palvelukokonaisuus
Palvelun kieli: 
Suomi

Kerttulin päiväkoti (Kellonsoittajankatu 6)

Yksilöllistä tukea ja ohjausta tarvitseville lapsille

Alueellinen integroitu ryhmä.

Palvelun toteutustapa: 

Itse tuotettu palvelu

Vastuuorganisaatio: 

Turun kaupungin sivistystoimiala
Palvelun kieli: 
Suomi

Koivulan päiväkoti (Sävelkuja 4)

Yksilöllistä tukea ja ohjausta tarvitseville lapsille

Alueellinen integroitu ryhmä.

Palvelun toteutustapa: 

Itse tuotettu palvelu

Vastuuorganisaatio: 

Turun kaupungin sivistystoimiala
Palvelun kieli: 
Suomi

Koulukadun päiväkoti (Koulukatu 12)

Yksilöllistä tukea ja ohjausta tarvitseville lapsille

Alueellinen integroitu ryhmä.

Palvelun toteutustapa: 

Itse tuotettu palvelu

Vastuuorganisaatio: 

Turun kaupungin sivistystoimiala
Palvelun kieli: 
Suomi

Lausteen päiväkoti (Maistraatinpolku 2)

Yksilöllistä tukea ja ohjausta tarvitseville lapsille

Alueellinen integroitu ryhmä.

Palvelun toteutustapa: 

Itse tuotettu palvelu

Vastuuorganisaatio: 

Turun kaupungin sivistystoimiala
Palvelun kieli: 
Suomi

Mäntymäen päiväkoti (Kallelankatu 3)

Yksilöllistä tukea ja ohjausta tarvitseville lapsille

Alueellinen integroitu ryhmä.

Palvelun toteutustapa: 

Itse tuotettu palvelu

Vastuuorganisaatio: 

Turun kaupungin sivistystoimiala
Palvelun kieli: 
Suomi

Nummenpuistokadun päiväkoti (Nummenpuistokatu 1)

Yksilöllistä tukea ja ohjausta tarvitseville lapsille

Alueellinen integroitu ryhmä.

Palvelun toteutustapa: 

Itse tuotettu palvelu

Vastuuorganisaatio: 

Turun kaupungin sivistystoimiala
Palvelun kieli: 
Suomi

Parolanpolun päiväkoti (Parolanpolku 9)

Yksilöllistä tukea ja ohjausta tarvitseville lapsille

Alueellinen integroitu ryhmä.

Palvelun toteutustapa: 

Itse tuotettu palvelu

Vastuuorganisaatio: 

Turun kaupungin sivistystoimiala
Palvelun kieli: 
Suomi

Pernon päiväkoti (Hyrköistentie 4)

Yksilöllistä tukea ja ohjausta tarvitseville lapsille

Alueellinen integroitu ryhmä.

Palvelun toteutustapa: 

Itse tuotettu palvelu

Vastuuorganisaatio: 

Turun kaupungin sivistystoimiala
Palvelun kieli: 
Suomi

Pääskyvuoren päiväkoti (Kalervonkatu 12)

Yksilöllistä tukea ja ohjausta tarvitseville lapsille

Alueellinen integroitu ryhmä

Palvelun toteutustapa: 

Itse tuotettu palvelu

Vastuuorganisaatio: 

Turun kaupungin sivistystoimiala
Palvelun kieli: 
Suomi

Syvälahden monitoimitalo

Syvälahden päiväkoti antaa yksilöllistä tukea ja ohjausta tarvitseville lapsille

Palvelun toteutustapa: 

Itse tuotettu palvelu

Vastuuorganisaatio: 

Turun kaupungin sivistystoimiala
Palvelun kieli: 
Suomi

Talinkorventien päiväkoti (Akselintie 11)

Yksilöllistä tukea ja ohjausta tarvitseville lapsille

Alueellinen integroitu ryhmä.

Palvelun toteutustapa: 

Itse tuotettu palvelu

Vastuuorganisaatio: 

Turun kaupungin sivistystoimiala
Palvelun kieli: 
Suomi

Tallimäenkentän päiväkoti (Malminkatu 1)

Yksilöllistä tukea ja ohjausta tarvitseville lapsille

Alueellinen integroitu ryhmä.

Palvelun toteutustapa: 

Itse tuotettu palvelu

Vastuuorganisaatio: 

Turun kaupungin sivistystoimiala
Palvelun kieli: 
Suomi

Uittamon päiväkoti (Susiniitynkatu 4)

Yksilöllistä tukea ja ohjausta tarvitseville lapsille

Alueellinen integroitu ryhmä. Erityisryhmä monivammaisille lapsille.

Palvelun toteutustapa: 

Itse tuotettu palvelu

Vastuuorganisaatio: 

Turun kaupungin sivistystoimiala
Palvelun kieli: 
Suomi

Vasaramäen päiväkoti (Rakuunatie 56)

Yksilöllistä tukea ja ohjausta tarvitseville lapsille

Integroitu ryhmä kontakti- ja kommunikaatiohäiriöisille lapsille.

Paikkoja erityisen vaikeasti allergisille lapsille.

Palvelun toteutustapa: 

Itse tuotettu palvelu

Vastuuorganisaatio: 

Turun kaupungin sivistystoimiala
Palvelun kieli: 
Suomi

Viinamäen päiväkoti (Ruukinkatu 9)

Yksilöllistä tukea ja ohjausta tarvitseville lapsille

Alueellinen integroitu ryhmä.

Palvelun toteutustapa: 

Itse tuotettu palvelu

Vastuuorganisaatio: 

Turun kaupungin sivistystoimiala
Palvelun kieli: 
Suomi