Yleinen tuki

Yleinen tuki on osa koulun arkea. Se ei edellytä erityisiä tutkimuksia tai päätöksiä. Myönteinen ilmapiiri luokassa on tärkeä osa yleistä tukea. Toimiva vuorovaikutus edistää jokaisen oppilaan oppimista. Oppilaan tuen tarpeisiin vastataan esimerkiksi

Opetuksen eriyttäminen

Eriyttäminen perustuu oppilaantuntemukseen ja on kaiken opetuksen lähtökohta. Se koskee

  • opiskelun laajuutta ja syvyyttä
  • työskentelyn rytmiä ja etenemistä
  • oppilaiden erilaisia tapoja oppia

Eriyttäminen perustuu oppilaan tarpeille ja mahdollisuuksille

  • suunnitella itse opiskeluaan
  • valita erilaisia työtapoja
  • edetä yksilöllisesti

Työtapojen valinnassa otetaan huomioon oppilaiden väliset yksilölliset ja kehitykselliset erot. Eriyttämällä tuetaan oppilaan itsetuntoa ja motivaatiota sekä turvataan oppimisen rauhaa. Eriyttämisellä ehkäistään tuen tarpeen syntymistä.
 

Joustavat opetusjärjestelyt

Joustavilla opetusjärjestelyillä tarkoitetaan työ- ja toimintatapoja, joissa otetaan huomioon oppilaan yksilölliset oppimis- ja kehitystarpeet. Ensisijaisesti pyritään tukemaan oppilaan opiskelua hänen omassa oppimisympäristössään siten, että opetussuunnitelman tavoitteet saavutetaan.

Joustavien opetusjärjestelyjen toteuttaminen edellyttää:

  • yhteissuunnitteluun varattavaa aikaa
  • lukujärjestyksen soveltuvuutta
  • koulun opettajien ja johdon sitoutumista järjestelyihin

Käytänteet

  • oppimista tukevien ryhmien muodostaminen joissakin oppiaineissa (esimerkiksi alkuopetuksen lukuryhmät)
  • oppilaan opetus järjestetään tilapäisesti toisessa opetusryhmässä
  • oppilas opiskelee tilapäisesti pienryhmässä
  • suuremman ryhmän muodostaminen tilapäisesti, jolloin vapautetaan opettajia pienemmän ryhmän ohjaukseen
     

Yhteistyö kodin kanssa

Vanhemmilla on ensisijainen vastuu lapsen kasvatuksesta. Koulu vastaa oppilaan opetuksesta ja kasvatuksesta kouluyhteisön jäsenenä. Koulun tehtävä on antaa huoltajille tietoa niin, että he voivat seurata ja edistää lapsensa koulunkäyntiä ja oppimista. Kodin ja koulun yhteistyö on välttämätöntä, jotta koulutyö onnistuu.

Koulun ja kodin yhteistyötä tehdään monin tavoin. Opettaja ja vanhemmat voivat yhdessä neuvotella, miten yhteistyötä käytännössä tehdään ja miten tietoja vaihdetaan.

Koulun ja kodin välistä yhteistyötä ovat esimerkiksi:

  • vanhempainillat
  • juhlat
  • avoimien ovien päivät

Omalla luokalla yhteistyömuotoja voivat olla:

  • yhteiset retket
  • vanhempien kokoukset ja keskustelutilaisuudet
  • lapsen opiskelun tavoitteita ja arviointia koskevat keskustelut
  • luokkatoimikunta sekä luokan omat juhlat ja retket
     

Tukiopetus

Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada tukiopetusta. Tukiopetus tulee aloittaa heti, kun oppimiseen tai koulunkäyntiin liittyvät vaikeudet on havaittu, jotta oppilas ei jäisi pysyvästi jälkeen opinnoissaan. Tukiopetuksella voidaan ehkäistä vaikeuksia ennakolta. Tukiopetusta tulee järjestää suunnitelmallisesti sekä niin usein kuin on tarpeen.

Tukiopetukselle on ominaista yksilöllisesti suunnitellut

  • tehtävät
  • ajankäyttö
  • ohjaus

Tukiopetuksen järjestämisessä käytetään monipuolisia menetelmiä ja materiaaleja, joiden avulla löydetään uusia tapoja lähestyä opittavaa asiaa. Ennakoivassa tukiopetuksessa uusiin opittaviin asioihin perehdytään jo etukäteen. Tukiopetuksella voidaan vastata myös poissaoloista johtuviin tuen tarpeisiin.

Koulutyö suunnitellaan siten, että jokaisella oppilaalla on tarvittaessa mahdollisuus osallistua tukiopetukseen. Tukiopetusta annetaan joko

  • sellaisten oppituntien aikana, joihin tuen tarve liittyy tai
  • oppituntien ulkopuolella

Erilaisia joustavia ryhmittelyjä käytetään tukiopetuksen toteuttamisessa.

Aloitteen tukiopetuksen antamisesta oppilaalle tekee ensisijaisesti opettaja. Sen voi tehdä myös oppilas tai huoltaja. Jokaisen opettajan tehtävänä on seurata oppilaan oppimista ja kasvua sekä mahdollista tuen tarpeen ilmenemistä. Tukiopetusta järjestetään yhteisymmärryksessä oppilaan ja huoltajan kanssa. Heille annetaan tietoa tukiopetuksen toteuttamistavoista ja merkityksestä oppimiselle ja koulunkäynnille. Oppilaalla on velvollisuus osallistua hänelle järjestettyyn tukiopetukseen.

Tukiopetusta annetaan kaikilla tuen tasoilla.
 

Osa-aikainen erityisopetus

Oppilaalla, jolla on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista erityisopetusta muun opetuksen ohessa. Osa-aikaista erityisopetusta annetaan oppilaille, joilla on esimerkiksi

  • kielellisiä tai matemaattisiin taitoihin liittyviä vaikeuksia
  • oppimisvaikeuksia yksittäisissä oppiaineissa
  • vaikeuksia opiskelutaidoissa
  • vaikeuksia vuorovaikutustaidoissa
  • vaikeuksia koulunkäynnissä

Osa-aikaisen erityisopetuksen tavoitteena on vahvistaa oppilaan oppimisedellytyksiä ja ehkäistä oppimisen ja koulunkäynnin vaikeuksia.

Osa-aikaista erityisopetusta annetaan joustavin järjestelyin samanaikaisopetuksena, pienryhmässä tai yksilöopetuksena. Tavoitteet ja sisällöt nivelletään oppilaan saamaan muuhun opetukseen. Koulu tiedottaa osa-aikaisen erityisopetuksen toteuttamistavoista oppilaita ja huoltajia. He saavat tietoa sen merkityksestä oppimiselle ja koulunkäynnille. Oppilaalla on velvollisuus osallistua osa-aikaiseen erityisopetukseen.

Oppilas, huoltajat ja opettajat yhdessä

  • arvioivat tuen tarvetta
  • suunnittelevat opetuksen toteuttamista
  • arvioivat opetuksen vaikutuksia

Osa-aikaista erityisopetusta annetaan kaikilla tuen tasoilla. Tehostetun tuen aikana osa-aikaisen erityisopetuksen merkitys tukimuotona yleensä vahvistuu.