29.10.2009
Yhteistyö tuo Turkuun kulttuurilinjan
Kulttuuripääkaupunki Turku 2011 rullaa katukuvaan
Turku 2011 kulttuuripääkaupunki alkaa syksyn aikana näkyä katukuvassa. Ensimmäisenä liikkeelle lähtevät kulttuurilinjaksi nimetyn ykkösreitin bussit, jonka lisäksi kulttuuripääkaupunki tuodaan esiin erilaisissa kaupunkitiloissa.
Turku 2011 -säätiön, Turun kulttuuriasiainkeskuksen, Åbo Svenska Teaterin, Turku Touringin ja joukkoliikennetoimiston yhteistyönä syntynyt idea kulttuurilinjasta käsittää kahdeksan bussin kokonaisuuden.
Busseissa tuodaan esille kulttuuritiedotusta ulkoteippauksilla sekä sisätiloissa. Linja tuo kulttuurilaitoksille uuden ja näkyvän viestintäkeinon, jota hyödynnetään esimerkiksi teattereiden, museokeskuksen ja kaupunginorkesterin tiedotuksessa. Turku Touring keskittyy matkailullisiin sisältöihin ja Turku 2011 -säätiö vuoden 2011 esille tuomiseen.
Turun kulttuuripääkaupunkivuoden jotkin ohjelmakokonaisuuksista tulevat myös käyttämään kulttuurilinjaa hyväkseen. Vuonna 2011 bussit toimivat tiloina, joissa voi kohdata kulttuuria yllättävästi, arkipäivän keskellä.
Jatkossa kulttuurin näkyvyys joukkoliikenteessä tulee vielä lisääntymään.
- Lähdimme innolla yhteistyöhön kulttuuritoimijoiden kanssa, kertoo Turun kaupungin joukkoliikennejohtaja Sirpa Korte. Nyt liikenteeseen lähtevien bussien lisäksi Turku 2011 tulee näkymään jollakin tavalla myös muissa busseissa, ja jo syksyn aikana laitamme liikkeelle kulttuuriaiheiset korttikotelot.
2011 -säätiön markkinointipäällikkö Laura Aalto näkee ykkösreitin busseissa myös hauskan mahdollisuuden.
- Niille, joille Turkuun jalkautuminen tuntuu liian uhkarohkealta, tarjoutuu mahdollisuus tutustua kulttuuripääkaupunkiin pehmeällä laskulla ja hurauttaa bussilla suoraan lentokentältä satamaan, vitsailee itse rohkeasti Helsingistä Turkuun muuttanut Aalto.
Turku 2011 kaupunkitilanäkyvyyden suunnittelee kulttuuripääkaupungin mainostoimistokumppani Dynamo. Erottuva ja hauska kampanja näkyy ja tulee varmasti myös herättämään keskustelua. Uudenlainen tyyli puhua kulttuurista on helposti lähestyttävä ja innostaa ajattelemaan kulttuuria jokapäiväisenä ilmiönä ja ympäristönä, jossa elämme. Kampanja ampuukin alas kulttuurin elitistisen leiman ja tuo kulttuurin arjen tasolle.
Myös marraskuussa avautuva Turku 2011 Kulma on yksi keskeisistä keinoista tuoda kulttuuripääkaupunkiasiaa esille. Kristiinankatu 1:ssä sijaitsevaan tilaan avautuu info- ja neuvontapiste, kahvila, design-kauppa sekä tiloja ohjelmahankkeiden käyttöön.
Mainostoimisto Dynamon suunnittelema 2011 -kampanja on hauska ja puhuu kulttuurista uudella otteella. |