|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 2.11.2011 Nuoret ja vanhemmat pohtivat yhdessä murrosiän haasteitaToivotamme median tervetulleeksi Kasvamme yhdessä -iltaan Topeliuksen kouluun (Pakkarinkatu 10) tiistaina 8.11.2011 klo 18. Kasvamme yhdessä -ilta on 7-luokkalaisten nuorten ja heidän vanhempiensa yhteinen ilta, joka koostuu nuoruusiän psykososiaalista kehitystä käsittelevästä luennosta ja luokittain tehtävistä ryhmätöistä, joissa nuoret ja heidän vanhempansa keskustelevat ja kuuntelevat toisiaan. Ryhmätöiden avulla vanhemmilla on mahdollisuus tutustua toisiin vanhempiin sekä luokan nuoriin. Kasvamme yhdessä -toimintaa on tällä hetkellä viidessä Turun yläkoulussa, mutta toiminnan tavoitteena on laajentua kattamaan kaikki Turun yläkoulut. Lukuvuoden aikana nuorille ja vanhemmille järjestetään kaksi yhteistä iltaa. Ensimmäinen illoista käsittelee nuoruusiän kehitystä ja toinen arjen haasteita perheessä, jossa on murrosikäinen nuori. Illat ovat yksi osa Kasvamme yhdessä -toimintaa, jolla tuetaan koulun ja kodin yhteistyötä sekä vanhemmuutta murrosiän kynnyksellä sekä helpotetaan vanhempien verkostoitumista. Perheiltä saatu palaute illoista on ollut positiivista; illat on koettu tärkeiksi ja tarpeellisiksi mikä on näkynyt myös osallistujien suuressa määrässä. Kasvamme yhdessä -toiminta on syntynyt Turun kaupungin sosiaali- ja terveystoimen sekä kasvatus- ja opetustoimen yhteistyönä. Toimintaan kuuluu nuorille ja vanhemmille yhteisten iltojen lisäksi terveystarkastus, johon nuori tulee yhdessä vanhempiensa kanssa viimeistään syksyllä 7. luokan alussa. Kasvamme yhdessä -toiminta on yksi valtakunnallisen Kaste-ohjelman rahoitusta saavan Remontti-hankkeen piloteista. Kaste-ohjelma on sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma, jonka tavoitteena mm. on lisätä osallisuutta. Sivua viimeksi päivitetty 2.11.2011 10:58 ja sivu on julkaistu 2.11.2011 10:58 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||
