Kielivalinta

Valitse kieli: suomeksi på svenska in english
 

Haku

 
Tarkennettu haku   Yhteystietohaku

på svenska | in English

 Tekstin koko: a a a a 

Sisältö

« Takaisin edelliselle sivulle

27.3.2012

Anne Frank – historiaa nykypäivälle 

Anne Frank Kuva Anne Frank House

Anne Frank. Kuva Anne Frank House.

Näyttely Turun pääkirjaston aulassa 5.–23.3.2012.  Linnankatu 2

Anne Frank – historiaa nykypäivälle -näyttelyssä voi tutustua Anne Frankin tarinaan ja siihen liittyviin toisen maailmansodan tapahtumiin ja holokaustiin. 

Näyttelyn ytimen muodostavat lainaukset Anne Frankin päiväkirjasta ja valokuvat hänen perheestään. Näyttelyssä seurataan myös muiden henkilöiden kokemuksia syrjinnästä ja vainosta. Eräs heistä on suomenjuutalainen Hanna Eckert

Näyttely ulottuu nykypäivään asti: sen yksi teemoista on syrjintä Suomessa tänään.

Kiertonäyttely erityisesti nuorille

Anne Frank -näyttely on suunnattu erityisesti nuorille. Nuoret myös toimivat oppaina opastuksissa, joita järjestetään koululaisille tilauksesta arkipäivisin näyttelyn ajan. Näyttely sopii osaksi opetusta.

Suomen- ja ruotsinkielinen näyttely kiertää Suomessa kymmenellä paikkakunnalla. Maailmalla se on nähty jo yli 150 kaupungissa. Näyttelyn pääjärjestäjä on amsterdamilainen Anne Frankin talo, käytännön toteutuksesta vastaavat paikalliset kumppanit. Suomessa yhteistyökumppanit ovat Helsingin kaupunginkirjasto, Helsingin yliopisto, Rauhankasvatusinstituutti ja Suomen juutalainen yhteisö.
 

Lisätietoja:

Koululaisopastusten varaukset: Gunnar Högnäs

 


suomenkielinen versio | svensk version | english version

Sivua viimeksi päivitetty 27.3.2012 12:17 ja sivu on julkaistu 29.2.2012 12:55

   

Lisätoiminnot

Verkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio

© 2013 Turun kaupunginkirjasto | Linnankatu 2, 20100 Turku | puh. (02) 330 000 | kaupunginkirjasto@turku.fi