|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 16.3.2012 Kupittaan kampus -hanke esillä ICT-talossaLasiseiniä ja kapeita käytäviäAmmattikorkeakoulun henkilökuntaa ja opiskelijoita kokoontui 14.3. ICT-taloon kuuntelemaan, mikä on Kupittaan kampuksen suunnittelun tilanne ja miten Haaga-Helian ja Laurea ammattikorkeakoulun Porvoon Campuksen toteutus eteni. Kupittaan kampus osa isompaa kokonaisuuttaTurun kaupungin Tilakeskuksen johtaja Mikko Lehtinen kertoo hankkeen valmistelusta ja siitä, että rakentaminen olisi käynnissä jo vuonna 2014 vuoteen 2016 asti. Neliöitä Kupittaan kampukseen olisi tulossa 35 000. Kupittaan alueen kehittämisen yleisenä taustana on saada aikaan vetovoimainen osaamisen ja elinkeinoelämän keskittymä. – Hankesuunnitelma olisi valmiina tänä vuonna ja rakennustekninen suunnittelu valmistuisi vuoden 2013 loppuun mennessä, Lehtinen kertoo. – Kupittaan kampus on yksi osa suunnitelmaa, johon kuuluvat myös kuuden Turun lukion tilajärjestelyt ja ammatti-instituutin tilat, Lehtinen korostaa. Porvoo Campus – Living Lab for creativity, learning and innovationsPorvoossa lähdettiin liikkeelle tulevaisuuden oppimisen muotoja pohtimalla ja mitä megatrendejä on nousemassa esille. – Yksinkertaisesti tarvitsimme uutta tilaa. Lisäksi taustalla oli siirtyminen ajattelemaan opettaminen ja opiskelu enemmän oppimisena, yliopettaja Jarmo Ritalahti Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta kertoo. Muita juuri Porvoossa esille nousseita tarpeita olivat tuolloin vielä Helian kolmeen toimipisteen sijainti ympäri kaupunkia. Campus-suunnitelma oli myös osa koko kaupungin kehittämistä ja alueellista yhteistyötä. – Kampuksen suunnittelu oli osa strategiatyötä. Ihan ensimmäisenä lähdimme liikkeelle Haaga-Helian arvoista, Ritalahti kertoo. – Myös henkilöstön kehittämispäiviä, joissa pohdittiin kampuksen asetettuja toiveita, pidettiin lähes joka kuukausi, hän jatkaa. Vuoden 2011 alusta käyttöön otetulla Porvoon Campuksella työntekijöillä ei ole omia työpisteitä. Lisäksi lasiseiniä on paljon avoimuuden ja läpinäkyvyyden korostamiseksi. Campukselta löytyy erilaisia vyöhykkeitä, joissa voi tehdä erilaisia asioita. Omia tavaroita säilytetään lokeroissa. – Hiljaisen työn tiloissa voi tehdä keskittymistä vaativia töitä, kun taas kahvitiloihin mennään tapaamaan ihmisiä. Käytävät ovat kapeita, että ihmiset luontevasti olisivat lähellä toisiaan ja ehkä törmäilisivätkin toisiinsa. Turun AMK alkaa kerätä käyttäjien tarpeita kuuden eri työpaketin alle, joita ovat esimerkiksi tilojen toimivuus, palvelut ja viestintä. Myös opiskelijoita toivotaan mukaan kampuksen suunnitteluun. Seuraava kampuksen tilannetta luotaava seminaari järjestetään toukokuussa. Turun AMK:n talousjohtaja Ulla-Maija Lakka toimii Kupittaan kampuksen pääkoordinaattorina. Kuvat: Joonas Salo
Sivua viimeksi päivitetty 16.3.2012 9:59 ja sivu on julkaistu 15.3.2012 14:25 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||


