|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 24.4.2012 Kunta- ja palvelurakenne -hankkeen ohjausryhmän 24.4. päätöksiäKaupunkiseudun MAL-sopimus lähtee kuntiin hyväksyttäväksiOhjausryhmässä esiteltiin MAL-aiesopimuksen neuvotteluversio. Tavoiteaikataulun mukaan sopimus lähetetään valtion puolelta valmiina seudun kunnille huhtikuun loppuun mennessä. Jatkon osalta valtio-osapuolen lähtökohtana on, että aiesopimus voidaan allekirjoittaa ennen kesälomakauden alkua. Aiesopimuksen allekirjoitustilaisuus järjestetään Turussa kesäkuun loppuun mennessä. Ohjausryhmä päätti, että aiesopimuksen neuvottelutulos hyväksytään, että ministeriöltä 30.4.2012 mennessä toimitettava aiesopimus voidaan toimittaa tällä päätöksellä kunnille hyväksyttäväksi, mikäli ministeriökäsittelyssä ei tule aiesopimukseen jatkoneuvotteluja edellyttäviä merkittäviä muutoksia ja että määräaika kuntien hyväksynnälle on 11.6.2012 mennessä.
Mukana olevilta kunnilta pyydetään lausunto seudullisen ympäristönsuojeluorganisaation selvitystyöstäOhjausryhmän päätökseen 5.4.2011 perustuva yhteistä ympäristönsuojeluorganisaatiota valmisteleva selvitystyö on valmistunut. Selvityksen tekemiseen osallistui kahdeksan kuntaa: Kaarina, Lieto, Parainen, Naantali, Paimio, Raisio, Rusko ja Turku. Työryhmä päätyi siihen, että kuntien erilaisuudesta johtuen yhteistyön kehittämiseksi esitetään kahta vaihtoehtoa. Tiiviiseen yhteistyöhön valmiuden omaavat kunnat ryhtyisivät valmistelemaan isäntäkuntamallia. Samalla jatkettaisiin muiden selvityskuntien osalta yhteistyön vahvistamista selvitysraportissa esitetyn ns. työnjakomallin pohjalta hyödyntäen TEKESin työyhteisöjen kehittämisrahoitusta. Ohjausryhmä päätti pyytää kuntia lausumaan työryhmän ehdotuksesta 15.8.2012 mennessä. Mukana olevilta kunnilta pyydetään lausunto seudullisen rakennusvalvonnan selvitystyöstä
Työryhmän selvityksessä Turun alueelle perustettaisiin seudullinen rakennusvalvontayksikkö, johon liittyisivät Turku, Kaarina ja Naantali. Rakennusvalvontayksikkö toimisi isäntäkunta/lautakuntamallina ja siihen voisi myöhemmin liittyä muiden kuntien rakennusvalvontoja. Seudullisen rakennusvalvonnan isäntäkunnaksi tulisi Turun kaupunki. Ohjausryhmä päätti pyytää kuntia lausumaan raportista 15.8.2012 mennessä.
Sivua viimeksi päivitetty 24.4.2012 17:53 ja sivu on julkaistu 24.4.2012 18:15 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||

