|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 13.6.2012 Minkälainen on unelmiesi Yle?Miten Yle voisi palvella paremmin juuri sinua? Minkälaisia ohjelmia haluaisit katsella ja kuunnella? Minkälaisia verkkopalveluita toivoisit? Entä minkälaisia sisältöjä Yleltä ei odoteta? Yle on avannut verkossa kansalaiskeskustelun, jossa jokainen voi kertoa ajatuksiaan Ylestä. Siellä näkee myös joitakin muiden vastaajien mielipiteitä, joita voi arvioida. - Toivomme, että saamme tätä kautta mahdollisimman monimuotoisen kuvan suomalaisten unelmien Ylestä, sanoo Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen. - Suomalaiset omistavat Ylen, Kivinen summaa. Avustettu vastaaminen kirjastoissaUnelmien Ylen virtuaaliseen ideointiin on mahdollista vastata myös kirjastoissa, tarvittaessa henkilökunnan avustuksella. Jos sinulla on tuttava, joka haluaisi antaa äänensä kuulua, mutta ei pääse nettiin, kehota häntä piipahtamaan kirjastossa. Arvonta ostallistujien keskenKymmenen vastaajaa pääsee viettämään elämyksellisen päivän Ylessä tutustuen ohjelmatekoon – omien toiveidensa mukaisesti. Lisäksi osallistujien kesken arvotaan Yle-tuotteita. Unelmien Yle -kansalaiskeskustelu on auki verkossa 30.4.–20.5.2012 Sivua viimeksi päivitetty 13.6.2012 13:44 ja sivu on julkaistu 30.4.2012 10:25 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||

