|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 16.5.2012 Lähtökohtana kokemukset Potilaan polku turvalliseksiNopeasti muuttuvassa terveydenhuollossa potilasturvallisuuden merkitys on entisestään kasvanut. Suomen sairaaloissa tapahtuu arvion mukaan vähintään 700 kuolemaan johtanutta hoitovirhettä joka vuosi. Vahingoista noin puolet on ennaltaehkäistävissä suhteellisen yksinkertaisin menetelmin. Se kannattaa, koska kustannuksia vahingoista kertyy vuosittain noin 400 miljoonaa euroa. Potilasturvallisuutta on kehitetty Turun AMK:n ja Kaarinan, Loimaan sekä Pöytyän terveyskeskusten yhteistyöhankkeessa. Terveydenhuollon toimijoiden laatimat hoitoketjut kuvaavat, miten tiettyä sairautta sairastavien potilaiden hoito organisoidaan terveyspalvelujärjestelmässä. Potilaan polku kuvaa puolestaan yksilön todellista kulkua terveydenhuollon eri yksiköissä hoidon eri vaiheissa. Potilaan kokemuksien hyödyntäminen ja tapahtuneiden vaaratilanteiden syiden selvittäminen ovatkin tärkeitä keinoja potilasturvallisuutta kehitettäessä. Suuri osa terveydenhuollon haittatapahtumista on mahdollista ehkäistä mm. turvallisuutta edistävillä toimintatavoilla ja niiden edellytysten varmistamisella.
TERVETULOA SEMINAARIIMME KUULEMAAN LISÄÄ!keskiviikkona 23.5.2012 klo 13.00 - 15.30 Auran auditorioon Urpontie 2, 21380 Aura
klo 12.30 – Seminaariin ilmoittautuminen ja kahvitarjoilu klo 13.00–13.15 Seminaarin avaus – näkökulmia potilasturvallisuuteen, Johtava lääkäri Risto Puustinen, Pöytyän terveyskeskus klo 13.15–14.15 Vaaratapahtumista oppiminen ja Hai-Pro, Potilasturvallisuuspäällikkö Karolina Peltomaa, VSSHP klo 14.30–15.15 Potilasturvallisuus asiakkaan/potilaan silmin Seija Vesala, Päivi Erkko, Liisa Kosonen-Karesto ja Mervi Takaeilola klo 15.15–15.30 Seminaarin yhteenveto, Lehtori Mervi Takaeilola, Turun ammattikorkeakoulu Potilasturvallisuudella laatua -hanke (POTU) on kaksivuotinen Turun ammattikorkeakoulun Terveysalan tulosalueen ja Kaarinan, Loimaan ja Pöytyän terveyskeskusten välinen yhteistyöhanke. Hankkeen päämääränä on parantaa potilasturvallisuutta terveyskeskuksissa, mikä ilmenee vaaratapahtumien määrän vähenemisenä. Hankkeen tavoitteena on henkilökunnan potilasturvallisuusosaamisen kehittyminen ja väestön potilasturvallisuuteen liittyvän tietoisuuden lisääntyminen. Lisätiedot:Projektipäällikkö, lehtori Liisa Kosonen-Karesto, Terveysalan tulosalue, puh. 044 9075 459 Sivua viimeksi päivitetty 16.5.2012 14:46 ja sivu on julkaistu 16.5.2012 14:43 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||


