|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 7.6.2012 Kohtaamisia EDEssä 6.6. Rakkaudella ja periksiantamattomuudella menestykseenEurooppalaisen Yrittäjyyden Päivää vietettiin 10. kertaa Turussa 6. kesäkuuta, tänä vuonna Logomossa. Tapahtuman pääpuhuja Duudsonin Jarno Laasala veti auditorion täyteen yrittäjiä, jotka pohtivat menestymisen keinoja, useimmiten hieman turvallisemmalla tavalla.
Duudsonien matkaa maailmanmaineeseen on pohjustanut periksiantamattomuus ja rakkaus siihen, mitä tekee. Neljän seinäjokelaiskaverin tie itsensä teloen Hollywoodiin ei kenties tule ensimmäisenä mieleen suomalaisia menestystekijöitä pohdittaessa. Kuitenkin lumilautailu- ja skeittikulttuurista ”Maailman paras on oltava” -asenteen imenyt nelikko on tällä hetkellä Suomen suurin tv-ilmiö. Asenteen lisäksi taustalla on yli vuosikymmen kovaa työtä tavoitteiden saavuttamiseksi. Tv-ohjelman katsojamäärien kääntyessä laskuun muutama vuosi sitten, edessä oli uudistumisen aika. - Olimme eläneet kuplassa. Brändin pitää kuitenkin elää ja liiketoiminnan on seurattava aikaansa, muistutti toimitusjohtajan roolissa Jarno Laasala. Duudsonien ratkaisu oli kilpailijoiden analysointi kansainvälisellä tasolla, mikä innoitti uuteen, uniikkiin ohjelmaformaattiin. Duudsonit tuli taloon -ohjelma rikkoi katsojaennätykset ja uudisti Duudsonit-brändin. Maailmalle kaiken uhratenAlusta lähtien Duudsonien tavoitteena on ollut lähteä maailmalle. Määränpää oli selvä, keinot eivät. Menestystä rakennettaessa apua ja neuvoja on pyydetty ja saatu niin Markus Seliniltä, Renny Harlinilta kuin Saku Tuomiselta. - Suomalaiset ovat maailman parhaita auttamaan, mutta apua emme pysty pyytämään, Laasala muotoili perusluonteemme. - Näkökulmamme on muuttunut alkuajoista täysin, hän kuvaili. - Vuodesta 2004 lähtien kansainvälisen menestymisen eteen on tehty kaikki. Aika, raha, ystävyys- ja muut suhteet ovat olleet sivuroolissa. Ilman täydellistä sitoutumista ei onnistu, hän korosti. Kun ovet vihdoin avautuivat vastoinkäymisten jälkeen, myös muita suomalaisia on autettu kansainvälisiin piireihin. Sekä Mad Adventures - että Kill Arman -tv-ohjelma ovat päässeet kansainväliseen levitykseen hyvin nopeasti. Laasalan mukaan Duudsonit ovat unelmatyössään. - Koskaan ei ole ollut kyse bisneksestä, vaan rakkaudesta ohjelmien tekemiseen. Kun jokainen meistä voi toteuttaa itseään ja muistaa kunnioittaa kollegojaan menestymisen eväät ovat koossa, Laasala kiteytti viestinsä turkulaisyrittäjille. Turussakin yhteistyöllä uusia avauksiaTurun seudulla globaali taloustilanne on vaikuttanut voimakkaasti. Pk-yritysten tuloskehitys on pudonnut lähes kolmanneksen laman myötä. Vastaavassa tilanteessa alueella oltiin kymmenisen vuotta sitten, kun Eurooppalaisen Yrittäjyyden Päivää juhlistettiin ensimmäistä kertaa. Duudson-Laasalan keinot menestykseen saivat myötämielisen vastaanoton Logomossa. - Tavoitteena on Suomen yritysystävällisin seutu, kiteytti Turun Seudun Kehittämiskeskuksen vt. johtaja Niko Kyynäräinen tulevaisuuden pyrkimykseksi. - Maaliin ei päästä lehti-ilmoituksella vaan uusilla toimintatavoilla, hän jatkoi. Eurooppalaisen Yrittäjyyden Päivän ohjelma on rakennettu pitkälti vastaamaan alueen pienten ja keskisuurten yritysten tarpeisiin. Päivän aikana yrittäjille oli tarjolla tietoa yritysilmeen tai verkkokaupan sekä bisnesenkeleistä ja yrityskummeista sekä yritysvastuusta. Lisäksi pöytäkeskusteluissa oli muun muassa mahdollisuus pureutua internet-markkinointiin ja kansainvälistymiseen sekä pelillisyyden hyödynnettävyyteen muilla aloilla. Verkostoituminen on korostunut myös käytännön tekemisessä. Turun Seudun Kehittämiskeskuksen hankkeissa on entistä enemmän yritysten kanssa yhdessä tekemistä ja suorempaa hyötyä suoraan yritystoimintaan. Erinomainen esimerkki on Fortuna-kortteli, jota on lähdetty kehittämään paikallisten yritysten ideoiden ja yhteistyön pohjalta. Julkisen puolen tultua mukaan tavoitteita on voitu kasvattaa. Aiheeseen liittyensuomenkielinen versio | english version Sivua viimeksi päivitetty 7.6.2012 11:07 ja sivu on julkaistu 6.6.2012 17:00 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||

