|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 7.6.2012
Lillen ja Liverpoolin joukkoon Turku nostettiin Brysselissä menestyjien sarjaanTurun kulttuuripääkaupunkivuosi sai vahvaa tunnustusta Brysselissä eri EU-instituutioiden edustajilta. Turkua pidetään yhtenä niistä kulttuuripääkaupungeista, jotka ovat todella onnistuneet muuttamaan kaupunkia ja synnyttämään uutta toimintaa. Turku sai tunnustusta tiistaina 5.6. järjestetyn Kulttuuri kuvina -valokuvanäyttelyn avajaisissa Alueiden komiteassa Brysselissä. Näyttely on Turun kiitos Euroopan Unionille asemastaan Euroopan kulttuuripääkaupunkina ja saamastaan tuesta ennen vuotta ja erityisesti sen aikana. - Turku on yksi 25-vuotisen kulttuuripääkaupunkiketjun menestystarinoista, joina usein mainitaan esimerkiksi Lille vuonna 2004 ja Liverpool 2008, iloitsi EU-komission kulttuurista vastaavan pääosaston pääjohtaja Jan Truszczynski. Hänen mukaansa ensimmäisten tulosten perusteella näyttää siltä, että myös Turku onnistui ottamaan kaiken irti kulttuuripääkaupunkitittelistä ja sen myötä kehitetyistä toimista. - Parhaat kaupungit pystyvät luomaan kulttuurista kaupunkilaisia ja aluetta yhdistävän tekijän. Näin näyttää tapahtuneen Turussa, jossa on onnistuttu edistämään kulttuurin monimuotoisuutta, eri alojen välistä keskustelua, nostamaan esiin eurooppalaisen kulttuurin rikkautta ja ihmisten välistä ymmärrystä, Truszczynski sanoi. Euroopan komissio kulttuurin pääosasto pitää yhä tärkeämpänä sitä, miten kulttuuripääkaupungin perintö jatkuu vuoden jälkeen, mistä Truszczynski antoi myös Turulle kiitosta. EU-lähettiläs kiitti Turkua Suomen hallituksen puolestaSuomen EU-suurlähettiläs Jan Store nosti Turun vuoden Suomen hallituksen kannalta erityisen tärkeäksi. - Vuosi oli taloudellisesti suuri investointi ja huomattava symbolinen merkitys, ei vain Turun kaupungille vaan myös Suomelle. Kulttuurin merkitys yhteiskunnassa kasvaa koko ajan talouden ja hyvinvoinnin voimakkaana eteenpäin viejänä, Store jatkoi. Storen mukaan vuosi 2011 oli Turulle mahdollisuus nostaa kaupungin kansainvälistä profiilia ja imagoa myös kaupunkilaisten silmissä. Tämä onnistui, ja vuosi antoi uutta voimaa kulttuurille koko Suomessa. Vuosi jatkuu vahvanaAlueiden komitean Suomen valtuuskunnan puheenjohtaja Pauliina Haijanen piti Turun vuoden onnistumisen perustana kaupunkilaisten ja alueen asukkaiden vahvaa sitoutumista vuoteen. - Kulttuuripääkaupungilla on vahva merkitys taloudellisesti koko maalle, mutta käytännön toteutus näkyy alueellisesti ja paikallisesti. Turussa se näkyi ja tuntui hienosti kaikin tavoin joka puolella kaupunkia – erityisesti ihmisten innostuneena asenteena, Haijanen kuvaili. Näyttelyn avajaisissa puhunut Euroopan parlamentin ja sen kulttuurikomitean jäsen Hannu Takkula toi kulttuurikomitean jäseniä Turkuun kulttuuripääkaupunkivuonna, ja osa heistä suunnittelee jo paluuta kaupunkiin turisteina. - Onnistunut vuosi on tärkeä myös Euroopan parlamentille. Sen aikana kaikki voivat osallistua yhteiseen eurooppalaiseen kulttuuriin. Turku onnistui nostamaan esiin hienosti eurooppalaisuutta ja yhteistä rikasta kulttuuriperimäämme, Takkula muistutti. Näyttelyn avannut Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Minna Arve nosti esiin kolme tekijää onnistumisen taustalla. - Jälkeenpäin katsottuna oli tärkeää, että koko kaupunki johtoportaasta lähtien oli vahvasti mukana alusta alkaen. Valmistelu- ja toteutustyö oli aina osallistavaa ja mikä tärkeintä – kulttuuri oli kaikkialla, kaduilla, päiväkodeissa, kouluissa, sairaaloissa, arjessa, hän sanoi. Arven mukaan kaupunki tekee parhaansa, että kulttuuripääkaupunkivuoden aikaansaama hyvä ilmapiiri, yhteistyön henki ja elinvoima jatkuvat kaupungissa mahdollisimman vahvoina. Aiheeseen liittyenSivua viimeksi päivitetty 7.6.2012 16:06 ja sivu on julkaistu 7.6.2012 13:57 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||

