|
Sisältö
 | Turkua kannattaa myös syödä Valonia järjestää torstaina 6.6. klo 17.30–19.30 perheen pienimmillekin sopivan Yrttikävelyn Turun keskustassa, Aurajoen molemmilla rannoilla. Yrttikävelyllä tutustutaan kasveihin, joita voi käyttää ryydiksi, rohdoksi tai ruuaksi. |
 | Työpaikat kilpailevat tänä vuonna 16. kerran työmatkaliikkumisessa. Kilpailun historian aikana on poljettu jo yli miljoona (k)ilometriä ja lisää on luvassa! Innosta työporukkasi mukaan! Nyt kisaan voi ilmoittautua myös sähköisesti. |
 | Valonia neuvoo kuntalaisia ja kuntia Varsinais-Suomessa Valtakunnallinen kuluttajien energianeuvonta uudistuu ja laajenee uuden eneuvonta.fi-portaalin sekä valtakunnallisen puhelinneuvonnan myötä. Varsinais-Suomessa neuvontaa antavat Valonian energianeuvojat sekä kaksi Turun kaupungin rakennusvalvonnassa työskentelevää neuvojaa. |
 | Lataa Valonian verkkosivuilta kätevä opas, joka esittelee ympäristötyön aloittamiseen tarvittavat työkalut. Yrittäjän opas kannattavaan ympäristötyöhön neuvoo, miten ympäristötavoitteet asetetaan, miten laaditaan toimintasuunnitelma, ja millä tavalla ympäristötyö on kannattavaa liiketoimintaa. |
Kestävän kehityksen ja energian puolueeton asiantuntijaValonian toiminnan tavoitteena on kestävän kehityksen edistäminen, ilmastonmuutoksen hillitseminen ja siihen sopeutuminen sekä ympäristötietoisuuden lisääminen. Käytännön työn osa-alueita ovat mm. energianeuvonta, haja-asutusalueiden jätevesiasiat, kestävä kulutus ja materiaalitehokkuus, kestävä liikkuminen ja logistiikka, vesiensuojelu, lasten ja nuorten ympäristökasvatus sekä yritysten ympäristöasioiden kehittäminen.
Sivua viimeksi päivitetty 13.3.2013 13:58 ja sivu on julkaistu 21.3.2011 10:48
|
Muut nostot
|