|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Sisältö
Nuorisotilojen toimintaNuorisotalo on nuorten oma paikka, jossa sinullakin on mahdollisuus pelailuun, yhdessä tekemiseen ja omien ideoiden toteuttamiseen. Kerhoja, retkiä, leirejä, teemapäiviä ja muuta toimintaa järjestetään toiveiden ja kiinnostuksen mukaisesti. Ohjaajina nuorisotaloissa toimivat nuorisotyöntekijät. Turvallista vapaa-aikaaNuorisotalojen toiminnan ja nuorisotyöntekijöiden työn tavoitteena on tukea nuorten vapaa-ajan toimintaa ja päihteettömyyttä, lisätä nuorten aktiivista osallistumista sekä tarjota nuorille turvallinen paikka vapaa-ajan viettämiseen. Toiminta on suunnattu 7-18-vuotiaille. Avain toimintaanTurun ja seutukunnan nuoret saavat syksystä 2012 alkaen nuorisokortilla entistä enemmän etuja. Nuorisokorttikokeilussa ovat Turun lisäksi mukana Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Rusko ja Sauvo. Seutukunnallisen nuorisokortin myötä myös Turun nuorisotiloissa siirrytään uusiin ikärajoihin. Nuorisokorttia myönnetään vain 9-18 –vuotiaille ja se toimii edellytyksenä nuorisotalotoimintaan osallistumiseen. Etsi omasiNuorisotilat sijaitsevat eri puolilla Turun kaupunkia. Pääset katsomaan tilojen sijainnit Turun seudun karttapalvelun kautta alla olevasta linkistä. Ohje: valitse karttapalvelusivulle päästyäsi vasemman reunan ylemmästä pudotusvalikosta kohta "kuntien virastot ja laitokset". Tämän jälkeen valitse alemmasta pudostusvalikosta kohta "nuorisotilat". Esiin tulevasta listasta voit nimeä klikkaamalla nähdä tilan sijainnin kartalla. Nuorille suunnatun toiminnan lisäksi tiloja vuokrataan yksityiseen ja yhdistysten käyttöön. nuoriso.varaukset@turku.fi tai asiakaskäynnillä asiakaspalvelussamme Nuorten Taide- ja Toimintatalo VIMMAssa, Aurakatu 16, 20100 Turku. Avoinna ma-pe klo 9-20. suomenkielinen versio | svensk version | english version Sivua viimeksi päivitetty 23.8.2012 14:14 ja sivu on julkaistu 3.7.2006 13:32 |
Muut nostot
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
