Tanja Konstenius: Beatriseja

Tanja Konstenius
24.8.–30.9.2018

Tanja Konstenius: Beatriseja

Yksikanavainen video Beatriseja on tutkimus muotokuvasta ja muotokuva itsessään. Teos on projisoitu koko seinän kokoisena pimeään huoneeseen. Yksikanavainen video tutkii miten aika ja liike vaikuttavat kuvattavan olemukseen. Kuvaaja ei ole paikalla vaan kuvattava on omissa oloissaan kuitenkin tietoisena näkymättömästä yleisöstä.

Pyysin kuvattavaa istumaan paikallaan ympäri pyörivällä tuolilla 15 minuuttia kameran tallentaessa hetkeä videolle. Kuvattava liikkuu 360 astetta ympäri useamman kierroksen ajan. Videossa emme näe kuvaajan ja kuvattavan välistä yhteistyötä vaan kuvattava on itsekseen kuvaajan ollessa toisessa tilassa. Kuvattava pyörii ikään kuin tahtomattaan, pakotettuna katsottavaksi, yrittäen pitää itsensä kasassa kuvaa varten. Muotokuva muistuttaa sukupuoleen liitettävistä rajauksista, tietoisuudesta katseesta ja katsottavana olemisesta.

Tanja Konstenius (s.1982) on Amsterdamissa ja Helsingissä työskentelevä kuvataiteilija. Hän työskentelee pääasiassa liikkuvan kuvan parissa. Toiseus on toistuva teema Konsteniuksen töissä. Hänen teoksiaan on viimeksi nähty yksityisnäyttelyissä Suomen valokuvataiteen museossa vuonna 2017 ja Valokuvagalleria Hippolyten Studiossa vuonna 2016.

 

Kuva: Tanja Konstenius, Beatriseja (2018, kesto 00:15:38), stillkuva.

 

Tapahtumajärjestäjä: 
040 661 4778
Tapahtumapaikka: 
Tapahtuman osoite: 
Vanha Suurtori 5, Turku
Tapahtuman verkkosivusto: 
Tapahtuman FB-sivu: