Lotta Leka: Intense – kuvallinen esitys ahdistuneisuudesta

Brinkkalan galleria lotta leka
5.10.–11.11.2018

Lotta Leka: Intense – kuvallinen esitys ahdistuneisuudesta

Lotta Lekan näyttely Intense on syntynyt kolmen vuoden aikana sinäkuvallisessa prosessissa ahdistuneisuushäiriöstä kärsivän ihmisen kanssa. Näyttelyn teokset ovat grafiikan vedoksia, joiden pohjana on käytetty valokuvaa. Näyttelyssä on myös video- ja ääniteos.

Ahdistuneisuus on sisäistä jännitystä ja levottomuutta, jopa epämääräistä kauhua tai hallitsematonta paniikkia. Tunteena se on lähellä pelkoa, mutta pelon tunne on suhteeton varsinaiseen uhkaan nähden. Erilaiset ahdistuneisuushäiriöt ovat yleisiä mielenterveyden häiriöitä ja ne rajoittavat niistä kärsivän elämää monin tavoin.

– Yhteistyössämme tapaamme henkilön kanssa kuvaten, keskustellen ja kirjoittaen. Prosessissa kerron kuvattavalle sinäkuvien avulla millaisin silmin näen hänet. Kuvien avulla pääsee pintaan asioita, joihin ei pelkästään sanoilla ulottuisi, taiteilija kertoo.

Leka on turkulainen kuvataiteilija (Amk) ja taidegraafikko, joka on kiinnostunut sinäkuvallisesta menetelmästä taiteen tekemisessä. Pääpaino on silloin toisen ihmisen kuuntelemisessa, kokemusmaailman ymmärtämisessä ja palautteen antamisessa pitkässä työskentelyprosessissa. Teoksista tulee sinäkuvia, yrityksiä ymmärtää ja näkökulmia aiheeseen, jonka parissa kulloinkin työskennellään.

Kuva: Lotta Leka: Keywords (2018). Polymeerigravyyri, puu, petsi, 140 x 160 cm. Valokuva: Hilja Mustonen.

Galleria on avoinna ti-su klo 10-18.

Tapahtumajärjestäjä: 
Turun museokeskus
040 661 4778
Tapahtumapaikka: 
Tapahtuman osoite: 
Vanha Suurtori 5, Turku
Tapahtuman verkkosivusto: 
Tapahtuman FB-sivu: