Esihenkilökoulutus sotealalle, lähiesimiestyön ammattitutkinto, 27.8.2024 alkaen, päiväkoulutus ja oppisopimus

Haku on avoinna 31.5.2024 asti.

Haluatko kehittyä esihenkilönä? Kaipaatko tukea oman tiimisi toiminnan kehittämiseen? Koulutus koostuu oman työn kehittämisestä työpaikalla ja innostavista lähipäivistä ammattitaitoisten kouluttajien johdolla.  Koulutuksen aikana perehdyt esihenkilötyön ja henkilöstöhallinnon aiheisiin ja saat työvälineitä toimivan työyhteisön kehittämiseen. Opit ymmärtämään talouden suunnittelua ja seurantaa. Lisäksi vahvistetaan sotealan lainsäädännön ja työsuhdeasioiden tuntemusta.  

Koulutus on tarkoitettu henkilöille, jotka työskentelevät ja haluavat kehittää itseään esim. työryhmän, tiimin, osaston, palveluyksikön tai vastaavan lähiesihenkilönä tai työryhmänsä vetäjänä sosiaali- ja terveysalalla sekä varhaiskasvatuksessa.

Sisältö

Koulutuksen aikana suoritetaan koko lähiesimiestyön ammattitutkinto. Tutkinto muodostuu kolmesta tutkinnon osasta seuraavasti: 

Kesto ja toteutus

Koulutus alkaa tiistaina 27.8.2024. Koulutuksen kesto on 1 – 1,5 vuotta henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman mukaan. Osaamista hankitaan lähipäivillä koulussa, työssä oppien omalla työpaikalla sekä itsenäisesti. Osaaminen osoitetaan näytöillä, jotka liittyvät omiin aitoihin työtehtäviin.

Koulutukseen sisältyy lähiopetusta, etäopiskelua sekä työelämässä oppimista henkilökohtaisen suunnitelman mukaan. Opiskelu tapahtuu oppisopimuksella tai omaehtoisena. Omaehtoinen opiskelu edellyttää, että opiskelijallaon työpaikka, jossa hän voi suorittaa tutkintoon liittyvät näytöt.

Koulutus sisältää 13 lähipäivää.

Lähipäivät tiistaisin klo 8-16:

  • 27.8.2024 Opintoihin orientoituminen
  • 17.9.2024 Esihenkilötyö ja johtaminen
  • 8.10.2024 Esihenkilötyö ja johtaminen
  • 29.10.2024 Sisäinen viestintä
  • 19.11.2024 Toiminnan suunnittelu ja seuranta
  • 17.12.2024 Organisaation toiminnan arviointi ja kehittäminen
  • 7.1.2025 Organisaation toiminnan arviointi ja kehittäminen
  • 28.1.2025 Henkilöstökäytännöt
  • 25.2.2025 Kehittämissuunnitelman laatiminen
  • 18.3.2025 Sosiaali- ja terveysalan keskeinen lainsäädäntö
  • 15.4.2025 Toimiva työyhteisö
  • 6.5.2025 Osaamisen kehittäminen  
  • 27.5.2025 Kehittämissuunnitelmien esittely ja koulutuksen päätös

Valintaperusteet

Koulutus on suunniteltu aikuisille, jotka toimivat sotealalla ja toimivat tiiminvetäjän tai vastaavan tehtäsissä tai haluavata edetä/kehittyä tiimin tai osaston vastuutehtäviin.

  • Soveltuvuus alalle: Esihenkilötyö vaatii hyviä vuorovaikutustaitoja.
  • Motivaatio: Kiinnostus esihenkilötehtäviin.
  • Koulutuksen tarve: Koulutukseen osallistuminen edistää hakijan urakehitystä.
  • Edellytykset opiskeluun: Koulutus edellyttää alan työpaikkaa jossa tutkintoon liittyvät näytöt voidaan suorittaa.

Henkilökohtaistaminen

Perehdy ammatillisten tutkintojen suorittamiseen.

Hinta ja tuet

Omaehtoinen päiväkoulutus maksaa opiskelijalle 300 euroa.  Koulutus on maksutonta työttömille ja työttömyysuhan alaisille. Opiskelu voi olla päätoimista, jolloin opiskeluun voi hakea tukea

Oppisopimuskoulutus on opiskelijalle ja työnantajalle maksutonta. Työnantaja maksaa opiskelijalle työpaikalla tapahtuvan oppimisen ajalta työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Tietopuolisen opetuksen ajalta opiskelija voi hakea oppisopimustoimistolta opintososiaalisia etuja. Kysy lisää oppisopimustoimistosta.

Paikka

Turun ammatti-instituutti
Ruiskadun kampus, liiketalous
Ruiskatu 8 C, Turku

Hae verkossa

Klikkaa tästä ja täytä hakemus koulutukseen Wilmassa.

Haku on avoinna 31.5.2024 asti. Koulutukseen hakeudutaan täyttämällä sähköinen hakulomake. Koulutukseen osallistuminen vaatii alan työpaikkaa tai työssäoppimispaikkaa, jossa tutkinnossa vaadittu osaaminen voidaan osoittaa.

Oppisopimuskoulutukseen hakeudutaan paikallisen oppisopimustoimiston kautta. Lisätietoja Turun oppisopimustoimistolta. Oppisopimuskoulutus edellyttää alan työpaikkaa, jonka opiskelija hankkii itse ennen opiskelun aloittamista.

Lisätietoja hausta ja valinnasta

Valintahaastattelut pidetään erikseen ilmoitettavana ajankohtana. Haastatteluun lähetetään erillinen kutsu sähköpostitse tai aika sovitaan puhelimitse. Seuraa aktiivisesti myös roskapostia.

Opiskelijat valitaan valintaperusteet täyttävistä hakijoista. Valinnoista ilmoitetaan kaikille hakijoille.

Lisätietoja oppisopimuksesta

Turun oppisopimustoimisto
puh. 02 2633 4900
Oppisopimuksen yleisinfot tiistaisin klo 14.00 ja torstaisin klo 16.30

Kysy lisätietoja

Opettaja Mika Järvenpää

Koulutuksen esite: Esihenkilökoulutus sotealalle (pdf)
Koulutuksen esite: Esihenkilökoulutus sotealalle, oppisopimus (pdf)