Tavoitteena on, että jokainen kaupungin toimiala työllistää tänä vuonna pitkäaikaistyöttömiä viisi prosenttia henkilöstömäärästään, kaikkiaan yli 600 turkulaista. Turussa on reilut 5 000 pitkäaikaistyötöntä asukasta.

Esimerkit säästöistä

Työllistämällä maaliskuun alusta tuhat päivää työttömänä olleen pitkäaikaistyöttömän 85 % työajalla ja 1700 euron kuukausipalkalla kaupunki säästää pelkästään KELA-maksuosuuksista vähintään 1 275 euroa/henkilö tänä vuonna ja seuraavina vuosina vähintään 5 923 euroa/vuosi.

Kaupunki käynnisti sisäiset työllistämistalkoot, koska vuoden alusta kuntien rahoitus pitkäaikaistyöttömien työmarkkinatuesta nousi rajusti lakimuutoksen vuoksi. Turulle se merkitsee noin 10 miljoonan euron lisäpottia maksuihin.

Lisämiljoonien tarvetta painetaan työllistämistalkoilla alemmas. Kaupungin talous on tiukoilla, joten kaikkia kuluja on hillittävä. Työllistämällä pitkäaikaistyöttömän puoleksi vuodeksi kaupunki säästää ja voittaa monella tavalla:

  • Osa työllistetyistä työllistyy jakson jälkeen.
  • Työllistetyntulot nousevat ja elämänlaatu paranee. Kaupunki säästää sosiaali- ja terveyskuluissa.
  • Uudelleen työttömäksi jäävä saa jakson jälkeen 500 päivää ansiosidonnaista päivärahaa ja sen jälkeen valtion työmarkkinatukea. Hän ei saa korvausta kaupungilta noin kolmeen vuoteen.
  • Kaupungin toimialat saavat työvoimaa tehtäviin, jotka muuten jäävät hoitamatta.

Työllistämisellä ei pyritä korvaamaan kaupungin nykyisiä työntekijöitä, vaan työllistettävät palkataan lisätyövoimaksi tehtäviin, joihin oma väki ei riitä. Työsuhteet ovat kuuden kuukauden pituisia.

- Turulla ei yksinkertaisesti ole varaa olla työllistämättä. Työllisyys yleensä parantaa ihmisen elämänlaatua ja tuo sitä kautta lisäksi säästöä sosiaali- ja terveysmenoissa, muistuttaa palvelujohtaja Mika Helva.

Kaupunginosa/Alue: