Turun Kaupunginteatteri tuo kevään ohjelmistoon kotimaisen draaman Meganin tarina. Se käsittelee netissä leviävää kiusaamista ja henkistä väkivaltaa sekä vastuun pakenemista.

Ensi-ilta Logomossa 28. ja 29.1.2015.
Lipunmyynti alkaa 17.10. klo 9.

Osta liput

Meganin tarina on Tuomas Timosen palkittu nykynäytelmä, joka pohjautuu amerikkalaisiin tositapahtumiin. Nuori tyttö teki itsemurhan jouduttuaan vakavasti kiusatuksi. Näytelmä toteutetaan poikkeuksellisessa yhteistyössä Yleisradion ja Turun Nuoren Teatterin kanssa.

Hänen perheensä haki oikeusteitse vastausta siihen, mitä on tapahtunut ja kuka on vastuussa. Kiusaaminen paljastui painajaismaiseksi operaatioksi, jossa nuorten ja heidän vanhempiensa halut ja tunteet sekoittuivat toisiinsa.

Tarkkanäköinen kuvaus aikamme kipupisteistä

Meganin tarina -näytelmä on todellisuuden ja fiktion vuoropuhelua. Teos kuvaa tarkkanäköisesti aikamme kipupisteitä, kateutta ja kiusaamista niin yhteiskunnallisina kuin yksityisinä ilmiöinä.

Sillä vaikka näytelmän tunnelma ja henkilöt edustavatkin vinksahtanutta Amerikkaa, ovat nämä tapahtumat tosiasiassa mahdollisia millä tahansa paikkakunnalla, missä tahansa kodissa, minä hetkenä hyvänsä.

Hätkähdyttävää on se, että Meganin tarina ei ristiriitaisuudessaan taivu yhdenkään osapuolen todistusaineistoksi

- Hätkähdyttävää on se, että Meganin tarina ei ristiriitaisuudessaan taivu yhdenkään osapuolen todistusaineistoksi, vaan vaatii luopumaan sovinnaisista selityksistä. Näytelmä tarkastelee ympäröivää todellisuutta raadollisesti: mitä hyvä elämä todella on? Milloin joku ylittää rajan ja kaikki ajattelevat että "ei noin saa tehdä", mutta eivät puutu asiaan?, kyseenalaistaa ohjaaja Hilkka-Liisa Iivanainen.

- Joudumme jokainen katsomaan tiukasti peiliin, ja kysymään miten suhtaudumme näihin nykyajan noitavainoihin, joissa ihmiset kostavat ja alistavat "ei tosissaan".

Asiasanat: