Turun AMK:n opiskelijat saavat ainutkertaisen tilaisuuden omien liikeideoidensa esittelyyn. TV:stä tuttuun formaattiin kehitetyssä tilaisuudessa saadaan tuntumaa AMK:n Salon yksikössä, kun ennakkokarsinnasta eteenpäin selviytyneet opiskelijat pääsevät vauhtiin.

Oman idean esittäminen ja tuomariston edessä puhuminen on vaativaa puuhaa. Asiaa ei helpota se, että tuomaristossa istuvat nimekkäät ja valtaisan bisnestaustan omaavat yritysjohtajat ja yrittäjät Anne Berner, Timo Ketonen, Jouko Häyrynen, Olli Kähkönen ja Teemu Malinen.

Lions’ Arenassa ideana on, että opiskelijat pääsevät arvovaltaisen arviointiraadin eteen testaamaan ideoitaan ja esiintymistaitojaan. Yksin tai ryhmässä esitellään oma liikeidea tuomaristossa istuville. Tuomarit vuorostaan antavat palautetta ideoista, eikä mikään estä heitä todella sijoittamasta havaitsemiinsa hyviin ideoihin.

– Liikeidean testaamismahdollisuus ja idean mahdollinen kehittäminen tuomareiden kanssa jatkossa on tilaisuus, jota ei haluta jättää käyttämättä, toteavat koulutus- ja tutkimuspäällikkö Jaana Kallio-Gerlander sekä projektimanageri Timea Gál Jäger Turun ammattikorkeakoulusta. 

Alkukarsinta opiskelijaryhmien kesken pidettiin viikolla 9, joten finalistit ovat jo kertaalleen esiintyneet tuomariston edessä. Jatkoon päässeitä ideoita on yhteensä kahdeksan.

– Pääsemme kuulemaan ideoita mm. siitä, miten korkeakorkoiset kengät saadaan hetkessä muuntautumaan miellyttäviksi matalakantakengiksi tai miten ongelmajätettä voidaan innovatiivisesti hyödyntää uudelleen, kertoo Timea Gál Jäger.

Mitkä ideat vakuuttavat vaikutusvaltaisen tuomariston? Tule katsomaan ja kuulemaan tuomarien kommentit maanantaina 9.3. 13.30 – 16.10 Turun AMK:n Salon toimipisteeseen, osoitteeseen Ylhäistentie 2, 24130 Salo, luokkatila 373.
 

 

Asiasanat: