Viime syksynä yli 4 000 hyvän ruoan ystävää ilahduttanut Food & Fun saapuu Turkuun jälleen 30.9.–4.10.2015. Suomessa toista kertaa järjestettävä islantilaiseen konseptiin perustuva ruokafestivaali laajenee yhä useampiin turkulaisravintoloihin ja nappaa ilotteluun mukaan myös cocktailbaareja.

Food & Fun -tapahtumaviikkoon osallistuu 12 ravintolaa, jotka tarjoavat keittiönsä vierailevien keittiömestareiden haltuun. Vieraiden suunnittelemat neljän ruokalajin festivaalimenut ja -drinkit ovat siis erilaisia joka ravintolassa.

Festivaalille osallistuvat ravintolat julkistetaan huhtikuussa ja vierailevat keittiömestarit myöhemmin keväällä ja kesällä. Jo nyt kerrotaan, että he saapuvat Turkuun Pohjoismaista, Euroopasta ja Yhdysvalloista.

Islannissa suosittu tapahtuma järjestetään jo 15:nnen kerran. Tapahtumasta toivotaan pysyvää myös Turussa.

– Food & Fun on kasvanut Islannin suosituimmaksi ruokatapahtumaksi, joka tunnetaan ruokamatkailijoiden ja huippukeittiömestareiden keskuudessa kaikkialla maailmassa. Siitä on hyvä ponnistaa myös Turussa, jossa tapahtuma on tarkoitus järjestää alustavasti neljänä peräkkäisenä syksynä", festivaalin markkinointipäällikkö Jouni Kuru toteaa.

– Haluamme Food & Funin avulla edistää turkulaista ruokakulttuuria entisestään ja kasvattaa Turun mainetta ruokakaupunkina. Food & Fun kääntää ruoka-alan toimijoiden katseet Turkuun, tuo kaupungin ruokasyksyyn kansainvälistä tunnelmaa ja auttaa paikallisia ravintoloitsijoita verkostoitumaan myös oman maan rajojen ulkopuolelle.

Kuva: Sari Soininen