Turkulainen konditoria MBakery tuli kerta heitolla kuuluisaksi, kun yritys voitti Mikko Hietalan johdolla maaliskuussa Suomen paras leipomo kilpailun.

Turkulainen konditoria MBakery tuli kerta heitolla kuuluisaksi, kun yritys voitti Mikko Hietalan johdolla maaliskuussa Suomen paras leipomo kilpailun. Yrityksen kasvu on ollut muutenkin nopeaa, sillä vain pari vuotta sitten aloittaneessa leipomossa on jo nyt 18 työntekijää. Viime joulukuussa päättyi puolitoista vuotta kestänyt oppisopimuspohjainen yrittäjän ammattitutkinto. Kurssilta saatu oppi yrittäjyyteen liittyvistä asioista, erityisesti liiketoiminnan kehittämisestä ovat olleet kannustavia.

Liiketoimintaosaaminen keskiössä

Yrittäjänä Mikko Hietala on systemaattisesti kouluttanut itseään alalle. Kondiittorileipuriksi hän valmistui Tampereelta, ja sen jälkeen elintarvikeinsinööriksi Turun ammattikorkeakoulusta.

Yrittäjän ammattitutkinnon Hietala suoritti oppisopimuksella, jonka tietopuolisen osuuden järjesti Turun aikuiskoulutuskeskus. Pääopettajana ja valmentajana toimi Kirsti Toikka KB-Order Oy:stä. Hänellä on pitkä kokemus yritysvalmennuksista ja yrittäjien sparraamisesta.

- Yrittäjän ammattitutkinnon pääfokus on oman liiketoiminnan kehittäminen, joka koostuu liikeideasta, toimintasuunnitelmasta ja toimintasuunnitelman toteuttamisesta sekä kehittämisestä. Yksi osa on tietysti julkisuus ja myynnin kehittäminen, jota kilpailu edusti parhaimmillaan, sanoo Toikka.

Yrittäjän ammattitutkintoon kuuluu olennaisena osana tutor tai ohjaaja. Hietalalle tutoriksi valikoitui Toikan suosituksesta hotelli- ja ravintola-alalta elämänkokemuksensa ammentanut yrityskummi Taisto Penttilä.

- Kummi antaa yrittäjän arkeen ja yrityksen toimintaan liittyvää ennakoivaa tietoa, jota voi käyttää oikeaan aikaan. Kummi ei puutu yrityksen ydinosaamiseen, tekniikkaan tai tekemiseen sinänsä, kuvailee Penttilä.

Usko omaan tekemiseen on Hietalalla vahva ja voimakas tahtotila on edesauttanut valtavasti kehittymisessä. Ennen yrittäjäksi ryhtymistä työkokemusta karttui Rostenilla ja Aschanilla tuotekehityksessä ja työnjohdollisissa tehtävissä, mutta varsinaista yrittäjäkokemusta ei ollut.

- Parasta antia, jota yrityskummi voi antaa, on kyseenalaistaminen. Kummi ei käske, mitä pitää tehdä, vaan pikemminkin kysyy, oletko ajatellut miten voisit tehdä. Yrityskummi pistää miettimään onko asiat tehty oikeassa järjestyksessä. Aina ei kaikki palaute ole hyvältä tuntunut, mutta lopputulokseen olen tyytyväinen. Päätökset yrittäjä tekee kuitenkin aina itse, miettii Hietala.

Jatkokoulutus kangastelee mielessä

Oppisopimuksen tarjoama reitti on kaikkien kolmen mielestä erinomainen ja sitä pitäisi lisätä. Oppisopimustoiminta on tullut tutuksi Hietalalle työnantajanakin, sillä MBakeryssa on parhaillaan oppisopimuksella opiskeleva henkilö ja ranskasta on tulossa vaihto-oppilas pariksi viikoksi.

- Oppisopimus mahdollistaa tällaisen koulutuksen. Yrityksen pitäisi kuitenkin saada parempi korvaus opetuksesta, koska ammatti-ihmiseltä menee tehoa työnteosta, uskoo Penttilä.

MBakeryn kasvaessa on vetovastuuta jakamassa uutta työvoimaa ja aikaa jää muuhunkin kuin suoraan yrityksen pyörittämiseen. Mielessä pyörivät jatkokoulutusajatukset kulkevat käsi kädessä yrityksen kehittymisen kanssa.

- Koulutus voi olla yhtä lailla yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto kuin kondiittorimestarin tutkinto, miettii Hietala.

Mikä motivoi kummia

Kummitoiminta on vapaaehtoista ja pyrkii auttamaan yrityksiä kasvamaan ja kehittymään aina vientitoimintaan asti. Kummeja on Varsinais-Suomessa noin sata ja viime vuonna kummiapua sai 136 yritystä. Tuntimääräinen panostus on huomattava yli 2000 tuntia.

Penttilä on mukana vapaaehtoisessa rikossovittelussa ja kokee auttamisen inspiroivana kaikin puolin.

- En itse nuorena yrittäjänä saanut apua, mutta nyt voin näyttää missä miinoja voi matkan varrella olla.

Toikka pitää Pk-yritysten merkitystä taloudelle suurena, mutta muistuttaa että 90 % on PP -yrityksiä eli ”pirun pieniä yrityksiä”. Yksinyrittäjiä onkin Suomessa jo 160 000. Näissä pienissä on kuitenkin kasvun mahdollisuus.

- Olen vetänyt seitsemän valmennusta, joissa keskitytään liiketoiminnan kehittämiseen. Kursseilla tärkeänä osana ovat keskustelut yrittäjäkollegoiden kanssa. On ollut hienoa nähdä ideoiden johtavan kasvutarinoihin. MBakery on tietysti poikkeuksellinen. Näin mahtavaa onnistumista ei kovin usein näe. Olen siitä ylpeä.

Teksti Tero Elsilä