Turku kerää asukasraadin kaupungin omistamien katu- ja viheralueiden kehittämiseen. Ensimmäisenä alueena mukana on Turun pohjoisosa. Maaria-Paattinen-Runomäki-Raunistula-alueella asuvilla on nyt mahdollisuus ilmoittautua raatiin mukaan.

Raati ei varsinaisesti kokoonnu, vaan asukkaiden vastaukset kerätään sähköisesti. Asukasraatilaisten tehtävänä on vastata väittämiin kaupungin katu- ja viheralueiden hoito- ja kunnossapidosta asuinalueellansa. Vastauksia hyödynnetään kaupungin katu- ja viheralueiden ylläpitoon.

Raatiin osallistuminen ei vaadi paljon aikaa, sillä raatilaisia pyydetään vastaamaan väittämiin noin kerran kuukaudessa. Jatkossa samaa mallia käytetään myös muiden asuinalueiden kehittämisessä.

Kaupungilla on myös jatkuvan palautteen järjestelmä, jonne voi kuka tahansa jättää palautetta ja kehitysehdotuksia mistä tahansa kaupungin palvelusta.

Kaupunginosa/Alue: