Ruisrockin ohjelmaan sisältyy tänä vuonna paljon muutakin kuin yli 60 ulkomaista ja kotimaista huippuesiintyjiä. 45 vuotta täyttävä festivaali panostaa musiikin lisäksi osallistavuuteen ja esteettömyyteen.

Ruissalon festivaalialue täyttyy 3.–5. heinäkuuta performanssitaiteilijoista, sirkusakrobaateista, graffitimaalareista ja muista taiteen tekijöistä. Kaikkiaan Ruisrockissa nähdään yli sata esiintyjää, kun bändi- ja artistikattaukseen lisätään festivaalin alueohjelmaesiintyjät.

– Olemme panostaneet alueohjelmaamme toden teolla jo muutaman vuoden. Tänä vuonna haimme esiintyjiä vapaalla haulla ja hakemusten valtava määrä yllätti meidät itsemmekin, alueohjelman tuottaja Satu Kankaristo kertoo.

Ruisrockin ohjelma pyrkii osallistamaan yleisöä monella tavalla. Festivaalikansa pääsee muun muassa kirjoittamaan kappaleita yhdessä muusikkojen kanssa ja rakentamaan alueelle Ruisrock-salkoa.

Esteettömyys edellä

Ruisrockin alueuudistuksissa on panostettu tänä vuonna esteettömyyteen ja etenkin esteettömään saapumiseen. Esteetön sisäänkäynti, taksien jättöpaikka ja invapysäköintialue ovat siirtyneet Telttalavan läheisyyteen.

Festivaalialueelta löytyy lisäksi lukuisia invavessoja sekä laajennettuja katsomokorokkeita. Alueella päivystää kiertäviä yleisavustajia koko viikonlopun ajan.

Tavoitteenamme on, että jokaisella on mahdollisuus osallistua festivaaleille

Annakaisa Anttila

– Olemme saaneet esteettömyyteen satsaamisen myötä paljon uutta yleisöä. Tavoitteenamme on, että jokaisella on mahdollisuus osallistua festivaaleille, Ruisrockin vastaava tuottaja Annakaisa Anttila tiivistää.

Ruisrockin saavutettavuutta lisätään selkeällä viestinnällä. Festivaalin verkkosivuilta löytyvät selkokieliset sivut sekä yksityiskohtaista tietoa festivaalin saavutettavuudesta.

Pop-up Turku Rockin myymälät avattiin Forumissa.

 

Pop-up- hanke tuo festivaalit Turun keskustaan

Ruisrock näkyy vahvasti paitsi Ruissalon luonnonmaisemissa myös Turun keskustassa. Pop-up Turku Rock -hanke tarjoaa yrittäjille liiketiloja Ruisrock-viikon ajaksi Yliopistonkadulta ja Forum-kauppakeskuksesta.

–  Festivaalien myötä kaupunkiin saapuu kymmeniä tuhansia ihmisiä. Kampanjan tarkoituksena on tuoda festarikansaa myös keskustan katukuvaan, kertoo Joonas Suominen Pop-up Turusta.

Pop-up Turku Rockiin osallistuu turkulainen Savukeidas-kustantamo, viher-, piha- ja maisemasuunnitteluyritys Kivi ja Kasvi, tamperelainen vaatefirma Skuxx Limited sekä verkkokauppa Draconia.

Lisätietoja:

Kaupunginosa/Alue: