Ulkoministeriön thisisFINLAND Foreign Correspondents' Programme:n (FCP) -ohjelma toi Turkuun 19.elokuuta 21 kansainvälistä nuorta toimittajaa ympäri maailman.

Turku näyttäytyi toimittajille erityisesti meren ja kulttuurin kaupunkina. Nuoret tutustuivat Logomoon, merikeskus Forum Marinumiin, merenkulun oppilaitos Aboa Mareen ja Turun linnaan, jossa he tapasivat linnassa kuvatun Tyttökuningas-elokuvan ohjanneen Mika Kaurismäen. Aboa Maressa toimittajat pääsivät testaamaan laivan ohjaamista opetussimulaattoreilla.

− Rakastan Turkua! Tämä on pieni kaupunki, jossa on rento tunnelma, kuvailee kazakstanilainen Sabina Serikova, 27.

Kazakstanilainen Sabina Serikova ihastui Turkuun.

Sabina Serikova on ensimmäistä kertaa Suomessa. Hänen mukaansa Suomi ei ole kovin tunnettu matkailukohde Kazakstanissa, mutta hän kertoo olevansa jo rakastunut maahan. Hän on kiinnostunut erityisesti koulutuskysymyksistä.

− Tunsin etukäteen koulutusjärjestelmänne edut. Aion kirjoittaa useamman blogitekstin koulutusjärjestelmästä ja muun muassa matkailusta. Haluan jakaa kokemukseni lukijoille.

− Suomi on yleisesti kaunis maa. Haluan palata myös Turkuun uudelleen. Turussa korostaisin Turun linnaa, jokirantaa ja iltaamme jokilautalla, korostaa Serikova.

Toimittajat olivat 21–29-vuotiaita, ja he tulivat Brasiliasta, Egyptistä, Espanja, Etelä-Koreasta, Etiopiasta, Indonesiasta, Intiasta, Iso-Britanniasta, Kazakstanista, Kiinasta, Meksikosta, Norjasta, Puolasta, Ranskasta, Saksasta, Saudi-Arabiasta, Turkista, Ukrainasta, Venäjältä ja Yhdysvalloista. Toimittajaa tutustuvat ohjelmassa Suomeen ja suomalaiseen yhteiskuntaan kolmen viikon ajan elokuussa.

Tustustu FCP-ohjelmaan linkeistä:

Blogi
Puolalaisen Martyna Trykozkon blogi Turusta ”Pretty old, but funky”
Facebook
Hästäg sosiaalisessa mediassa: #FCP2015

 

Asiasanat: