Turkulaiset ovat venyneet hienoon suoritukseen askelluskisassa! Kilometrien tallennus nettisivuilla on päättynyt, mutta osallistumiskortin ehtii vielä palauttaa.

Turkulaiset ovat venyneet hienoon suoritukseen askelluskisassa! Viimeiset Koko kaupunki askeltaa – maailman ympäri -kisan askeleet otettiin maanantaina. Samalla päättyi myös www.turku.fi/kaupunkiaskeltaa -sivulla ollut kilometrien tallennusmahdollisuus. Leikkimielinen kilpailu ei kuitenkaan ole vielä ratkennut. Askelluskisan voittanut kaupunki selviää vasta, kun kisaorganisaatio saa tallennettua osallistumiskortteihin merkityt kilometrit kisasovellukseen.

Voittaja julkistetaan 7.9.

Jokaista 15.–31.8. taivallettua askelta tarvitaan siis edelleen, sillä kisakumppanimmekaan tuskin ovat istuskelleet sohvalla kisan aikana. Jännittyneenä odotamme, yltääkö Oulu viimevuotiseen tulokseensa, yli neljään kertaan maapallon ympäri.

Kampanjaan voi vielä osallistua palauttamalla osallistumiskortin 3.9.2015 klo 15.30 mennessä Turku-pisteeseen tai 16.00 mennessä joko Joukkoliikenteen palvelutoimiston, pääkirjastoon, Impivaaran uimahalliin tai Samppalinnan maauimalaan. Edessä on vielä jännitystä, kun kisakaupungeissa alkaa korttitietojen tallentaminen kisasovellukseen. Kisan lopputulos ja arvontapalkintojen voittajat julkistetaan maanantaina 7.9.2015.

Koko kaupunki askeltaa – maailman ympäri -kampanjan tavoitteena on innostaa kaupunkilaisia lisäämään arjessa liikkumista. Turun kaupungin yhteistyökumppanina kampanjassa ovat Yle Turku, kaupunkilehti Turkulainen ja Sats Elixia.

Kisahaasteen antoi Oulu. Mukana ovat Turun lisäksi Tampere ja Vantaa.

Asiasanat: