Syyskuun 20. päivä vietettiin perinteistä Turun omaa kotiseutupäivää. Tällä kertaa teemana oli monikulttuurinen ja kansainvälinen Turku.

Monikulttuurinen ja kansainvälinen Turku -teema näkyi päivän ohjelmassa monipuolisesti. Kaupungintalolla järjestettyyn paneelikeskusteluun osallistui Turun kaupungin monikulttuurisuusneuvosto. Paneelin vetäjänä toimi turkulainen Duha Hashim.

Paneeliin oli pyydetty kommenttipuheenvuorot, jotka esitti nuorisovaltuuston Alvar Euro ja Tapio Helminen, vanhusneuvostosta puheenjohtaja Ulla- Maija Vierimaa ja vammaisneuvostosta Timo Nurmio.

Yleisö esitti panelisteille hyviä kysymyksiä kuten esimerkiksi mitä hyvää monikulttuurisessa Turussa on ja mitä mieltä panelistit olivat yhdenvertaisuuden toteutumisesta monikulttuurisessa Turussa. Lisäksi kysyttiin, kuinka kauan kestää tulla turkulaiseksi? Viimeiseen panelistit vastasivat lähes kuin yhdestä suusta, että ei koskaan. 

Keskustelu polveili myös tämän hetkiseen pakolaistilanteeseen ja siihen kuinka suomalaisten tulee ymmärtää turvapaikanhakijoiden tilanne unohtamatta omia työttömiä ja syrjäytyneitä ihmisiä. Monikulttuurisuusneuvoston puheenjohtaja Muhis Azizi käytti painokkaan puheenvuoron, jossa hän esitti, että kotouttamistoimenpiteet ovat Suomessa aivan liian vähäisiä ja kuinka niihin tulisi panostaa enemmän. Sekä Muhis että muut monikulttuurisuusneuvoston jäsenet painottivat neuvoston roolia asioiden edistäjänä.

Yleisesti ottaen paneelissa perään kuulutettiin suvaitsevaisuutta ja sitä, että Turku hoitaa omat velvoitteensa siinä missä muutkin kunnat.