Perinteinen Lucia-kulkue nähtiin keskustassa sunnuntaina 13.12.2015. Päivää juhlittiin myös Apteekkimuseossa ja Hansa-torilla.

Lucian päivä

  • Ensimmäinen tieto Lucian päivän vietosta Pohjoismaissa on Ruotsista, Länsi-Götanmaalta vuodelta 1746.
  • Turun seudulla perinne alkoi 1950-luvun alussa Paraisilla.
  • Virallisesti Turun Lucia on valittu Folkhälsanin toimesta vuodesta 1979 lähtien, mutta tätä ennen Katedralskolanin Lucia sai toimia epävirallisena ”kaupungin Luciana” erilaisissa tapahtumissa.
  • Nykyisin Turun Lucia-neito valitaan Folkhälsanin ja Åbo Underrättelser -sanomalehden järjestämällä yleisöäänestyksellä. Lucian valintaan liittyy myös hyväntekeväisyyskeräys.

Vuoden 2015 Lucia on Amanda Nikander

Lucian päivän hartaus järjestettiin Turun tuomiokirkossa klo 16.30. Hartaus pidetään perinteisesti ruotsin kielellä. Niin kuin joka vuosi, myös tänä vuonna Lucia-kulkue nähdään keskustassa hartauden jälkeen.

Lucian päivää juhlittiin myös Apteekkimuseossa ja Qwenselin talossa (Läntinen Rantakatu 13b). Kunghästenin päiväkodin lapset esiintyivät vaunuvajassa klo 13.

Lucian päivän vietto 13. joulukuuta on peräisin ruotsinkielisestä kulttuurista. Valkoiseen pukuun, punaiseen vyöhön ja kynttiläkruunuun pukeutunut Lucia seuraneitoineen kiertää kynttiläkulkueessa laulaen ja tuoden valoa talven pimeyteen. Nykyisin Lucian päivän vietto on levinnyt ruotsinkielisten jouluperinteistä myös suomenkielisten pariin. Päivää juhlitaan erityisesti kouluissa ja päiväkodeissa.

Kuva: Andrea Södergård / ÅU

Asiasanat: