The Girl King – Tyttökuningas on kertomus kuningatar Kristiinasta, kruununperijästä, joka sukupuolestaan huolimatta kasvatettiin kuten mies: ratsastamaan, miekkailemaan, hallitsijan rooliin. Hän nousi Ruotsi-Suomen valtaistuimelle jo 6-vuotiaana, mutta luopui kruunusta omasta tahdostaan 28-vuotiaana.

Turun linnan näyttelyssä Tyttökuningas - Made in Turku, on esillä sekä Tukholman Livrustkammaren-museosta lainattuja, Kristiinalle kuuluneita esineitä että elokuvan rekvisiittaa: puvustusta, astioita ja muita esineitä. Elokuvan puvut suunnitteli Marjatta Nissinen ja ne valmistettiin Turussa paikallisin voimin. Näyttelyssä on esillä yli kaksikymmentä upeaa pukua asusteineen. Näyttely on avoinna 10.1. asti, jonka jälkeen osa kokonaisuudesta jatkaa 6.3. asti nimellä Pukuloistoa Tyttökuningas-elokuvasta. Lue lisää.

Ohjaaja Mika Kaurismäen kansainvälinen suurtuotanto, The Girl King, saa ensi-iltansa Turussa tänään keskiviikkona. Ruotsin valtakuntaa 1600-luvun alussa hallinneen kuningatar Kristiinan (1626-1689) elämästä kertova elokuva kuvattiin Turun seudulla talvella 2014. Suuri osa kuvauksista tehtiin Turun linnassa, joka esittää elokuvassa kuninkaallista Tre Kronor -linnaa. Lisäksi filmattiin Turun tuomiokirkossa, Luostarinmäen käsityöläismuseossa sekä Liedon Nautelankoskella. Mielenkiintoisen juonen lisäksi turkulaisille tarjoutuu siis elokuvassa myös mahdollisuus tuttujen paikkojen bongaamiseen.

Elokuva kertoo ajalleen edistyksellisen Kristiinan elämän konflikteista rakkaudessa, politiikassa ja uskonnossa. Kristiina oli kiinnostunut tieteistä ja taiteista. Hän opiskeli historiaa, uskontoa ja hallitsi useita kieliä. Kristiinan aloitteesta Turkuun perustettiin vuonna 1640 Kuninkaallinen Turun Akatemia, josta sittemmin tuli Helsingin yliopisto.

Elokuvassa kuningatar Kristiinan roolia esittää Malin Buska (1984), jolle Kristiinan roolin esittäminen oli kunnia.  

- Roolini oli upea. Kristiina oli ajassaan epätavallinen nainen ja suuri persoona. Rooliin perehtyessäni hänestä avautui koko ajan uusia puolia. Hän oli edelläkävijä monella tavalla, hän sanoo.

Malin Buskan mukaan monet valinnat, joita kuningatar Kristiina joutui puolustamaan, ovat ajankohtaisia myös nykyaikana.

- Maailmassa taistellaan näistä yksinkertaisista asioista vielä tänäänkin jatkuvasti: rauha, rakkaus ja tasa-arvo, hän summaa.

Ruotsina Ylitorniolta kotoisin oleva, Suomen kieltä puhuva Buska vietti Turussa kuvauksissa kolme kuukautta. Kristiinan rooliin hän valmistautui ratsastamalla elokuvassa mukana olevalla hevosella ja miekkailemalla.  Vapaa-ajallaan hän kertoo viihtyneensä paljon yksin, kuljeskelleensa mielellään Turun linnan ympäristössä ja ”hankkineensa muistoja”.

The Girl King -elokuvan ensi-ilta Turussa ke 9.12. ja muualla Suomessa pe 11.12.

Elokuvan traileri: https://www.youtube.com/watch?v=Ags39i275ro