Suomea ja myös Turkua koskettava pakolaistilanne oli Tuomiokirkossa pidetyn Ekumeeninen joulu Suomen Turussa -tilaisuuden teemana jouluna 2015. Neljä kirkkokunnan johtajaa ja Suomen Punaisen Ristin puheenjohtaja Pertti Torstila puhuivat inhimillisyyden puolesta kirkkoon saapuneille kuulijoille.

Ekumeeninen Joulu Suomen Turussa -tilaisuus esitetään TV 1:llä jouluaattona noin klo 11.00.

Torstilan mukaan on inhimillistä, että näin suuren muutoksen keskellä suomalaiset tuntevat hämmennystä ja huolta. Kun odottamatta on otettava vastaan tuhansittain vieraita ihmisiä, mieli joutuu koetteelle. Keitä nämä ihmiset ovat? Mistä he tulevat ja mitä he odottavat Suomelta?

Kotoiset vaikeudet pitää ottaa tosissaan, mutta kotimainen hätä ja kansainvälinen hätä eivät saa olla toistensa vastakohtia. Ne eivät sulje toisiaan pois.

Epävarmuuden keskellä inhimillisyyttä testataan. Rauhallisessa pohjolassa on vaikea samaistua oloihin, joista pakolaiset tulevat. Tarvitaan myötäelämisen taitoa mutta myös tietoa siitä, millainen maailman tila tällä hetkellä on. On osattava nähdä oman maan rajojen yli. Oikeus rauhaan kuuluu myös oman piirimme ulkopuolelta tuleville.

Rauhanvetoomuksen Tuomiokirkossa esitti ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo yhdessä evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Kari Mäkisen, katolisen kirkon piispa Teemu Sipon sekä metodistikirkon piirikunnanjohtaja Pasi Runosen kanssa.

Kirkossa esiintyivät lisäksi sopraano Hedvig Paulig, Turun filharmoninen orkesteri johtajanaan Pertti Pekkanen, Turku Cathedral Youth Choir johtajanaan Anu Åberg, kanttori Jukka Pietilä ja urkuri Markku Hietaharju

Tuomiokirkko. Kuvat: Timo Jakonen