Miljoona ihmistä pakeni viime vuoden aikana Eurooppaan hakemaan turvaa sodan ja väkivallan kierteestä. Muuttoliike jatkuu ja Turkuunkin hakeutuu uusia turvapaikanhakijoita. Haluaisitko sinä osallistua tänne saapuvien tukemiseen?

Suomalaiset ovat tottuneet elämään turvallisessa maassa, jossa ihmisistä pidetään huolta. Kun olemme kasvaneet näin turvallisissa oloissa, niin eikö toisten auttaminen pitäisi olla meille itsestäänselvyys?

Toki Suomessakin on ongelmia, jotka on ratkaistava. Kotoiset vaikeudet pitää ottaa tosissaan, mutta kotimainen hätä ja kansainvälinen hätä eivät saa olla toistensa vastakohtia. Ne eivät sulje toisiaan pois.

Jatkuvasti muuttuvaan tilanteeseen ei ole tarjolla helppoa ratkaisua. Kaikkia turvapaikanhakijoita ei esimerkiksi kiinnosta suomalaiset arvot, vapaus ja yhteisyys, eivätkä kaikki sopeudu oloihimme. Tämän perusteella ei kuitenkaan ole reilua syyllistää kokonaisia ihmisryhmiä, uskontoja tai kulttuureita.

Vapaaehtoinen voi ryhtyä ystäväksi

Ennakkoluulot karisevat, kun rohkaistut mukaan vapaaehtoistoimintaan. SPR:n ystävätoiminnassa saat mahdollisuuden tutustua muualta saapuneisiin ihmisiin.

Punaisen Ristin monikulttuurista vapaaehtoistoimintaa on useilla paikkakunnilla ympäri Suomea. Työtä tekevät myös monet muut järjestöt ja lukematon määrä vapaaehtoisia. Vapaaehtoiset voivat toimia ystävänä vastaanottokeskusten asukkaille ja järjestää heille läksypiirejä, kielikerhoja ja harrastustoimintaa.

Turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten kanssa voi tehdä ihan arkisia asioita, kuten lähteä kahville, retkelle tai vaikka pelaamaan jalkapalloa. Vapaaehtoisena antamasi aika ja yhdessäolo voivat olla vasta Suomeen tulleelle korvaamaton tuki.

 

Lähde: Suomen Punainen Risti

Kuva: Stefan Bremer