Turkulaislasten hiihdonoppiminen ei ole suksista kiinni. Päiväkotiryhmät ja koululuokat saavat maksutta käyttöönsä Turun kaupungin liikuntapalvelukeskuksen suksivuokraamon sukset, monot ja sauvat.

Lisätietoja:

Välineitä löytyy pikkulapsista isokenkäisiin aikuisiin, monoja koosta 28 aina kokoon 48 asti. Kaikki Turun koulujen opettajat voivat varata sähköisesti suksien käyttövuoroja ryhmille. Palvelu onkin ollut päiväkotien ja ala- ja yläkoulujen, erityisluokkien, lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten ahkerassa käytössä jo monen vuoden ajan.

Monipuolinen perinnelaji

Koululiikunnanohjaaja Pikita Lempiäinen-Koponen Turun kaupungin sivistystoimialalta näkee paljon myönteisiä vaikutuksia sillä, että lapset pääsevät hiihtämään lainasuksilla.
– Hiihto on suomalainen perinnelaji. Se on motorisesti erinomainen, koko kroppaa liikuttava laji, joka kehittää tasapainoa. Lapset saavat oppia erilaisia hiihtotekniikoita, niin perinteistä kuin luistelutyyliäkin, kertoo Lempiäinen-Koponen.

Mukavat hiihtokokemukset kantautuvat kotiin asti.

– Kouluilta on tullut tietoa, että hyvinä talvina lainasuksilla hiihtäminen on saanut aikaan sen, että vanhemmat ovat alkaneet hankkia lapsilleen suksia. Lukion ja ammatillisten oppilaitosten opettajat taas ovat kertoneet, että monet nuoret ovat innostuneet käymään hiihtämässä myös vapaa-aikana, Lempiäinen-Koponen kertoo.

Retkipäivänä Impivaaraan

– Toivon, että koulut ja päiväkodit mahdollisimman aktiivisesti lainaisivat suksia ja tulisivat kauempaakin Turusta vaikka viettämään retkipäivää Impivaaraan, neuvoo liikuntapalveluvastaava Yasmin Akbulat Turun kaupungin liikuntapalvelukeskuksesta.

Akbulat muistuttaa, että Impivaaran suksivuokraamon sukset ovat uusia ja huollettuja. Niiden kunnosta huolehtii yhteistyöseura Maarian Mahti ry, joka myös vastaa suksivuokraamon palvelusta. Impivaaran hiihtoladut pitää kunnossa Turun kaupungin liikuntapalvelukeskuksen kunnossapitoyksikkö.

Suksivuokraamo avautuu lauantaina

Samat sukset ovat koko kansan käytössä lauantaista 16.1. alkaen viikonloppuisin klo 11–15 ja 2.2. alkaen myös tiistaisin klo 17–20. Hiihtolomalla Impivaaran suksivuokraamo on avoinna joka päivä. Raha ei ole esteenä lasten tai perheiden vapaa-ajan hiihdollekaan. Alle 20-vuotiaille välinepaketti maksaa euron kahdeksi tunniksi. Aikuisten hinta on 5 euroa (alennusryhmille 3 euroa).