Turun museokeskus on saanut Museovirastolta 50 000 euron suuruisen, innovatiivisille museohankkeille suunnatun avustuksen Tuhat ja yksi tulkintaa kokoelmaesineistä -hakemuksella.

Turun kaupungin taidekokoelmaan kuuluva Juha Allan Ekholmin valokuvateos Lastenneuvola (1999) soveltuu aiheeltaan pienryhmätyöhön, sillä se kertoo suomalaisesta lähiö- ja perhe-elämästä. Lastenhoito on myös aihe, joka koskettaa ihmisiä kulttuurista riippumatta. Taideteoksen merkitykset saattavat kuitenkin rakentua hyvinkin moninaisiksi eri kulttuureita vasten heijasteltuina. Kuva: Turun museokeskus/Martti Puhakka

Avustuksen tavoite on lisätä museon yhteiskunnallista vaikuttavuutta kehittämällä ja arvioimalla kokoelmatyön toimintamalleja. Samalla syvennetään museoiden ja yleisöjen välistä vuorovaikutusta. Museovirasto kohdensi avustuksen ensisijaisesti työhön, joka kehittää taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta ja kulttuuriperintöaineistojen sekä niitä koskevan tiedon monipuolista hyödyntämistä ja avaamista. Lisäksi projektissa tulee suunnitella uudenlaisia palveluita ja kokeilla tuoreita, asiakaslähtöisiä kokoelman hyödyntämistapoja. Samalla museo kehittää kokoelmatyötä kohti uusia yleisöjä aikaisempaa yhteisöllisemmillä lähestymistavoilla.

Monikulttuurisuus lähtökohtana

Tuhat ja yksi tulkintaa kokoelmaesineistä lähestyy Turun museokeskuksen kokoelmia monikulttuurisuuden ja -tulkinnallisuuden näkökulmista. Hankkeeseen palkataan kaksi projektityöntekijää toteuttamaan kokoelmatyön ja näyttelyn sisältöjä yhteistyössä kaupungin maahanmuuttaja- ja monikulttuurisuuspalvelujen kanssa. Kokoelmasisältöjä tarkastellaan 5-8 monikulttuurisen pienryhmän kanssa tarkoituksena lähestyä esineitä avoimista ja ennalta arvaamattomistakin lähtökohdista. Pääpaino on esineistön kansainvälisissä ulottuvuuksissa ja aikaisempien tietosisältöjen avaamisessa. Ryhmän jäseniä aktivoidaan kyselemään tai kyseenalaistamaan kulttuurisia merkityksiä ja vertaamaan kokoelmaobjekteja heidän omaan elämänpiiriinsä, sen esineistön käyttötapoihin ja sosiaalisiin merkityksiin.

Tämä 1950-luvulla museolle lahjoitettu rukki saattaa pienryhmäkeskusteluissa esimerkiksi kirvoittaa moninaisia mielleyhtymiä kangasteollisuudesta tai perinteisistä käsityömuodoista eri kulttuureissa. Kuva: Turun museokeskus

Projekti tukee Turun museokeskuksen osuutta Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden sisällöntuotannossa. Samalla se täydentää Turun kaupungin suunnitteleman uuden osallistavan museohankkeen käsikirjoitusta ja kokoelmatyön kehittämiseksi luotua 101 esinettä -hanketta.

Asiasanat: