Lasten kesälukukampanja maakunnan kirjastoissa käynnistyy jälleen kesäkuun alussa. Teemana on tällä kertaa avaruus. Mitä enemmän lapset lukevat, sitä komeammaksi kasvaa avaruusmaisema planeettojen ja muiden taivaankappaleiden lisääntyessä. Kesän lopussa palkitaan lukijoita.

Kolme kirjaa luettuaan voi lisätä planeetan avaruusmaisemaan kirjaston seinällä. Kampanjaan voi osallistua myös kuuntelemalla kirjan. Tällä tavoin kirjastot haluavat edistää perheiden ääneen lukemista. Myös kuuntelemalla äänikirjoja tai Celia-kirjaston aineistoja voi osallistua kampanjaan.

Kampanjassa ovat mukana Vaski- ja Loisto-kirjastot sekä saariston Blanka-verkosto. Jokaisen kirjaston seinällä lukijoita odottaa yksilöllinen avaruusmaisema. Lisäohjeita saat omasta lähikirjastosta.

Kuva: Anri Veston