Valviran esittämät huomiot eivät edellytä välittömiä muutoksia Kupittaan psykiatrisen sairaalan nykyisessä toiminnassa.

Helmikuussa 2016 uutisoitiin, että Kupittaan sairaalan G1-osastolla ollut vakavia ongelmia koskien hoitotyön laatua ja potilasturvallisuutta vuosina 2009 - 2013, ja että vastaavia ongelmia olisi ollut myös tämän jälkeen. Uutisoinnin taustalla on todettu olleen kaupungin hyvinvointitoimialan itse vuonna lokakuussa 2013 tekemä osastoa koskeva sisäinen selvitys, joka käynnistettiin epäkohtien ja epäilyjen noustua esiin.

Valvira on antanut asiasta päätöksensä 15.6.2016. Valviran lisäksi Kupittaasta on käynnissä poliisitutkinta ja Lounais-Suomen aluehallintoviraston tutkinta. Myös Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea on selvittänyt lääkehoidon käytäntöjä oman vastuualueensa mukaisesti.

Valviran raportin johtopäätöksen Kupittaan psykiatrisen sairaalan potilasturvallisuus ja hoitotyö ovat nyt asianmukaisella tasolla. Valviran raportissaan esittämät huomiot eivät edellytä välittömiä muutoksia Kupittaan psykiatrisen sairaalan nykyisessä toiminnassa.

Turun kaupunki käynnisti Kupittaan G1-osastolla sisäisen tarkastuksen 18.2.2016. Sisäinen tarkastus arvioi myös hyvinvointitoimialan sisäisen valvonnan periaatteiden toteutumista. Kaupungin oma sisäinen tarkastus asiassa valmistuu loppusyksystä ja nyt valmistunut Valviran raportti otetaan huomioon kaupungin omassa selvityksessä.