Geriatrian erikoislääkäri Rea Mäkelä on työskennellyt lääkärinä eri yksiköissä Turun kaupungilla jo monta vuotta, melkein koko työuransa – tällä hetkellä kotihoidossa.

Työssä on monia hyviä puolia, esimerkiksi mukavat työkaverit ja työn kehittämismahdollisuudet.

- Parasta työssäni on sen monipuolisuus, vaihtelevuus, mutta myös itsenäisyys sekä vaativuus - kaikki minulle sopivia piirteitä. Lisäksi työnkuvaan pystyy itse vaikuttamaan. Ehdottomiin hyviin puoliin kuuluvat myös mukavat työkaverit.

Aloitin lääkärinä terveyskeskuksessa, sen jälkeen erikoistuin kaupunginsairaalassa. Nyt työskentelen vanhus- ja vammaispalveluissa kotihoidon lääkärinä sekä SAS-lääkärinä.

Lisäksi Rea pitää muutamana päivänä kuukaudessa kaupunginsairaalassa geriatrista muistipoliklinikkaa. Aiemmin hän toimi useamman vuoden vanhusten asumispalvelujen lääkärinä ja vuoden geriatrisen arviointiyksikön osastonlääkärinä. Monessa kaupungin yksikössä työskentely on opettanut tuntemaan organisaation hyvin.

Miksi Turun kaupungin vanhuspalveluihin eli kotihoitoon ja asumispalveluihin kannattaa tulla töihin?

Työkaverit ovat mukavia eikä päivystyksiä ole. Lisäksi konsultaatiomahdollisuudet ovat hyvät kaupunginsairaalaan, geriatriselle poliklinikalle ja Tyksiin. Myös lääkärintyöhön liittyvät kehittämisprojektit sekä kotihoidossa että vanhusten asumispalveluissa ovat kiinnostavia, Rea listaa.

   

Vapaa-aikaa värittävät neljän lapsen monipuoliset harrastukset.

Esimerkiksi jalkapallokentän laidalla tulee vietettyä paljon aikaa, Rea kertoo.

Vaikka Rea ei asu Turussa, hän listaa Turun hyviksi puoliksi pyöräilyyn sopivat lyhyet etäisyydet, Aurajoki-maiseman sekä Ruissalon.