Euroopan Suurin kansanperinnetapahtuma Europeade kokoaa tällä viikolla Belgian Namuriin tuhansia osallistujia. Matkaan lähtee myös noin 90 turkulaista tanssijaa. Turussa ja Suomessa Europeade järjestetään ensimmäistä kertaa kesällä 2017.

Europeade Turussa 26.7. - 30.7.2017

Europeade on Euroopan suurin vuosittainen kansanperinteen harrastajien kohtauspaikka. Ensimmäisen kerran Suomessa pidettävä juhla kokoaa kesällä 2017 Turkuun tuhansia kansantanssista ja kansanmusiikista kiinnostuneita koko Suomesta ja Euroopasta.

Ensi kesänä Turussa järjestettävää Europeade 2017 -tapahtumaa markkinoidaan näkyvästi Namurissa. Turun edustajat ottavat vastaan tapahtuman isännyyden juhlallisin menoin ja kaupungin keskusaukiolla esillä on oma infopiste, josta jaetaan Turku-tietoa sekä esitteitä. Tanssijoiden mukana muille osallistujille ja yleisölle leviää flyereitä, jotka houkuttelevat väkeä ensi vuoden Europeade-tapahtumaan Turkuun.

Turkulaisten tavoitteena on järjestää Turussa kaikkien aikojen paras Europeade ja saapuvaksi odotetaan jopa 5000 osallistujaa ja kymmeniä tuhansia katsojia heinäkuun lopussa 2017. Tuolloin Turku täyttyy kansallispukuisista musiikki- ja tanssiryhmistä, jotka esittelevät osaamistaan näytöksissä, paraateissa ja konserteissa ympäri kaupunkia.

Europeade 2017 on osa Suomi 100 –juhlavuoden ohjelmaa.

Lue Turun Sanomien juttu turkulaisten kansantanssijoiden matkasta Europeade-tapahtumaan.

Katso Europeade 2016 -tunnelmia Namurista.
Seuraa Europeade Turku 2017 Facebookissa.