Syvälahden monitoimitalon peruskivi muurattiin Hirvensalossa keskiviikkona 24. elokuuta. Tilaisuudessa pidetyissä puheissa toistuivat yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen. Peruskiven muuraus oli annettu tehtäväksi Moikoisten esiopetusryhmän eskarilaisille.

Lapset aloittivat kunniatehtävän kannustushuudolla ”rakennetaan yhdessä”, minkä jälkeen he lapioivat muovilapioillaan peittoon Allianssin peruskirjan, päivän Turun Sanomat, sekä eskarilaisten kirjoittaman kirjeen sisältävän metallilieriön. Tilaisuudessa esiintyivät myös beatboxaaja Jonathan ’Strychnine’ Nurmi ja trubaduuri Jari Hauninen.


”On tätä jo odotettukin”


Turun apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen ja Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Olli A. Manni muistelivat kumpikin omassa puheessaan hankkeen pitkää taivalta suunnitelmasta nyt jo hyvällä mallilla olevaan toteutusvaiheeseen. Hirvensaloon on suunniteltu uutta koulua jo ainakin viidentoista vuoden ajan, ja suunnitelmat ovat ehtineet sinä aikana muuttua moneen kertaan.

Manni totesi Turun kaupungin tämänhetkisen kasvun asettavan haasteita palvelutarpeiden kasvaessa. Syvälahdesta hän visioi alueen uutta sydäntä ja keskustaa.


Kasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtaja Kaija Hartiala muistutti viimeisen viidentoista vuoden aikana tapahtuneesta muutoksesta: Hirvensalo on nyt entistä selvemmin osa Turkua. Syvälahden rakennus-projekti on hänen mukaansa uraauurtava, ja uudenlainen malli tulee toivottavasti näkymään rakennuksen pitkänä elinkaarena.

Hartiala toivoo tulevan henkilökunnan rekrytointiin kiinnitettävän erityistä huomiota, koska oikeat ihmiset saavat talon toimimaan.


Aktiivinen ja viihtyisä oppimisympäristö


Perusopetuksen palvelualuejohtaja Outi Rinne kertoi kutsuvierasyleisölle, että opetuksen muuttuessa myös koulurakentaminen muuttuu.

Syvälahdessa eri alojen asiantuntemus saadaan saman katon alle perheiden käytettäväksi.

Rinteen mukaan nyt rakenteilla olevissa tiloissa huomio on kiinnitetty yhteisöllisiin ja toiminnallisiin opetustapoihin. Ergonomia, esteettömyys, ajaton tyylikkyys ja käyttäjän näkökulma ovat olleet suunnittelun suuntaviivoja. Erityistä huomiota on kiinnitetty koulupäivän aikana tapahtuvaan liikkumiseen, johon lapsia ja nuoria pyritään kannustamaan monin eri keinoin.


Nuorisopalvelujohtaja Annina Lehtiö-Vainio ja kirjastopalvelujohtaja Aart de Heer maalailivat puheissaan uudenlaista yhteistyötä. Kirjaston ja nuorisopalvelujen yhteisten tilojen suunnittelussa on panostettu muunneltavuuteen. Tilat varustellaan myös mahdollisimman digitaalisiksi vastaamaan nykyisiä ja ennen kaikkea tulevaisuuden tarpeita.


Tekemisen mallia eskarilaisilta


NCC Buildingin aluejohtaja Esa Lehmusvuori kehotti omassa puheessaan kiinnittämään huomiota lasten kykyyn tehdä yhteistyötä. Aikuisilla on tapana työskennellä omissa ruuduissaan, jotka sitten yhdistetään toisiinsa projektiksi. Syvälahdessa sovellettu Allianssi-malli toimii toisin: kaikki osapuolet ovat alusta asti tehneet työtä yhteisen päämäärän eteen.

Ceverion Suomi Oy:n aluejohtaja Kari Kolehmainen luonnehti rakenteilla olevaa monitoimitaloa turvalliseksi ja terveelliseksi taloksi kaikille käyttäjille. Hän päätti tilaisuuden sanoihin ”yhdessä tekemisen kult-tuuri kukoistakoon myös jatkossa”.

 

Kuva: Eeva Simola

Asiasanat: