Turun kaupungin opiskeluterveydenhuollossa hoidetaan toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa ja lukioissa opiskelevia. Onnistuminen opiskelijan opintomatkan tukemisessa ja opiskelijan kuntouttamisessa on todella palkitsevaa, opiskeluterveydenhuollon vastaava lääkäri Satu Hedborg sanoo.

Lisätiedot:

Ehkäisevään terveydenhuoltoon kuuluu ehkäisy-, äitiys- ja lastenneuvola sekä koulu- ja opiskeluterveydenhuolto. Nimensä mukaisesti ongelmien ennaltaehkäisy on tärkeässä roolissa. Siksi opiskeluterveydenhuollossa korostuu opiskelukyvyn ylläpitäminen, riittävä elämän hallinta ja itsehoito. Poikkeuksena muusta ehkäisevästä terveydenhuollosta opiskeluterveydenhuoltoon kuuluu myös sairaanhoito.

- Tavoitteena on opiskelijan valmistuminen terveenä työelämään ja puuttua mahdollisiin ongelmiin hyvissä ajoin - ainakin kuntouttaa opiskelija haasteiden läpi valmistumisen kautta työelämään.
Näin määrittelee opiskeluterveydenhuollon vastaava lääkäri Satu Hedborg opiskeluterveydenhuollon keskeisimmän tavoitteen.

Alan valinta selvä jo varhaisessa vaiheessa

Miten Satu päätyi valitsemaan lääkärin uran?

- Halusin tehdä työtä ihmisten kanssa. Lisäksi olen aina ollut kiinnostunut luonnontieteistä ja biologiasta.  

Onnistuminen opiskelijan opintomatkan tukemisessa ja opiskelijan kuntouttamisessa on todella palkitsevaa.

Suunnitelmat selkiytyivät jo yläasteella.

- Peruskoulun viimeisellä luokalla tein esitelmän lääkärintyöstä ja jo tuolloin heräsi innostus alaan. Lukiossa valitsin aineet niin, että myös lääketieteelliseen pyrkiminen oli mahdollista.

Lääkäriksi syntyperäinen turkulainen valmistui kotikaupungissaan.

- Suoritin yleislääketieteen erikoistumispalveluja lasten taudeissa ja lasten neurologiassa. Sitä kautta innostuin lasten ja nuorten terveysasioista.

Työt opiskeluterveydenhuollossa alkoivat vuonna 2009 ja vastaavan lääkärin työt vuonna 2013. Sitä ennen hän työskenteli terveyskeskuksen omalääkärinä Turussa.

Satu kertoo työnsä olevan haastavaa, monipuolista ja samalla palkitsevaa.

- Meillä työskentelevät ovat innostuneita, ilmapiiri on hyvä ja työntekijöiden vaihtuvuus on pientä. Koko työyhteisö on motivoitunut yhteisen päämäärään saavuttamiseen eli opiskelijoiden auttamiseen.

Opiskelijat monelta alalta

Opiskeluterveydenhuollossa lääkärit tekevät tiivistä yhteistyötä terveydenhoitajien kanssa. Myös oppilaitosten opettajien, opinto-ohjaajien, psykologien ja kuraattoreiden kanssa työskennellään mahdollisuuksien mukaan yhdessä.

Opiskelijoiden opiskelukyvyn ylläpitäminen ja jaksaminen tuottavat haasteita. Mielenterveyteen liittyvät ongelmat ovat melko yleisiä ja siksi opiskeluterveydenhuoltoon töihin tulevan lääkärin kiinnostus psykiatriaan on tärkeää.

Jos onnistumme estämään yhdenkin nuoren syrjäytymisen, se tarkoittaa yhteiskunnalle isoa säästöä.

- Joskus AMK-opiskelija tulee vastaanotolle ensimmäistä kertaa opinnäytetyön tekemisen yhteydessä. Verrattuna ammattikoulun opiskelijoihin tilanne on erilainen, sillä heitä tavataan säännöllisesti lakisääteisissä tarkastuksissa - terveydenhoitaja ensimmäisenä ja lääkäri ensimmäisenä tai toisena opiskeluvuotena.

Opiskelijat ovat monelta alalta ja muodostavat mielenkiintoisen asiakasryhmän. Osaamista pitää olla myös sairauksista, joita ikääntyminen tuo mukanaan, sillä AMK:n perustutkinto-opiskelijoina voi olla myös 40–50-vuotiaita.

Turun ammattikouluihin on nimetty oma lääkäri, jonka vastaanotto on pääsääntöisesti koulun tiloissa.

Hiihtoa vaikka putkessa

Vapaa-ajallaan Satu harrastaa monipuolista liikuntaa. Valitettavasti Etelä-Suomen talvi ei kovin usein tarjoa mahdollisuuksia hiihtää luonnonlumilla.

- Onneksi sivakointi onnistuu myös hiihtoputkessa, Satu toteaa.

Liikunnan ohella musiikki on tärkeä harrastus. Myös mökkeily, veneily ja puutarhanhoito ovat innostavia vapaa-ajanvietteitä.

Uutta on myös vapaa-ajan viettäminen kahden lapsenlapsen kanssa.

Satu ei asu Turussa, mutta kuitenkin lähellä. Turkua hän kuvaa kauniiksi ja mukavaksi kaupungiksi.

- Etäisyydet ovat lyhyitä ja aamun ruuhkat ovat vähäisiä esimerkiksi pääkaupunkiseutuun verrattuna. Mökiltämmekin on lyhyt matka tulla vaikka suoraan aamulla töihin, Satu iloitsee.