Turun kaupungin kulttuurilautakunta päätti yksimielisesti keskiviikon 7.12.2016 kokouksessaan myöntää Aboa-apurahan sirkustaiteilija Antti Kulmalalle.

Aboa-apuraha on vuoden työskentelyapuraha, jonka suuruus vuodelle 2017 on 20 309,40 euroa. Määräaikaan 31.10.2016 mennessä Aboa-apurahaa haki yhteensä 25 taiteilijaa.

Kulttuurilautakunta toteaa perusteluissaan Antti Kulmalan kehittävän turkulaista sirkustaiteen kenttää tinkimättömällä työskentelyllään. Kulmala luo esityksiä, ohjaa, tuottaa, esiintyy ja opettaa. Hän raivaa rohkeasti tilaa myös muille sirkusammattilaisille luomalla esiintymis- ja harjoittelumahdollisuuksia, jakamalla osaamistaan sekä visioimalla ja toteuttamalla jatkuvasti uutta.

Aboa-apurahan turvin Kulmala keskittyy taiteelliseen työskentelyyn, joka vuonna 2017 koostuu kolmesta kokonaisuudesta. Kulmala suunnittelee ja ohjaa kiertävän sirkusesityksen I LOL. Esitys on osa Kulmalan aiemmin luomaa Lähiösirkuskonseptin kehittämistä.  Lähiösirkustoiminta on jo vuosien ajan vienyt sirkusharrastusmahdollisuuksia Turun asuinalueille. Nyt Kulmala kehittää konseptia siten, että lähiöihin viedään myös sirkusesityksiä. Teoksen nimi I LOL kuvaa sen taiteellista sisältöä: minä nauran ääneen. Tavoitteena on herättää katsojissa sisäinen ilo ja antaa sen näkyä ja kuulua myös ulospäin tarkoituksena luoda hyvää mieltä ja iloa kaupungin asuinalueille.

Toisena teoksena Kulmala ohjaa sirkusesityksen Valo ja varjo. Teos tutkii valon ja varjon leikkiä – siitä syntyvät pinnat, viivat ja maisemat on mahdollista siirtää kehoon ja ihmisten väliseen vuorovaikutukseen sirkuksen keinoin. Milloin on hyvä vetäytyä varjoon? Milloin valo paistaa liian kirkkaasti? Kumpi onkaan kiehtovampaa, paiste vai pimeys? Valo ja varjo -teos saa ensi-iltansa vuoden 2018 keväällä.

Itsenäisyyspäivänä 6.12.2017 Turun linnan puistossa avautuu ympäristötaideteoskokonaisuus Suomen luonto. Antti Kulmalan suunnittelemassa ja ohjaamassa teoksessa kuvataan suomalaista luontoa ja sen ilmiöitä sirkustaiteen keinoin. Siinä nähdään muun muassa tulitaidetta, ilma-akrobatiaa ja taidokasta koreografiointia pyramidiryhmälle. Itsenäisyyspäivän esitystä edeltävät kaksi pilottiesitystä, jotka toteutetaan Kupittaanpuistossa ja Aurajoen rannassa.

Taiteellisen työnsä rinnalla Kulmala jatkaa turkulaisen SirkusUnionin taiteellisena johtajana. Vuonna 2009 perustettu SirkusUnioni on suurin ammattivetoinen sirkustoimija ja sirkusammattilaisten työllistäjä Turun alueella. Se tekee laajaa yhteistyötä eri organisaatioiden kanssa valtakunnallisesti. Esitys- ja opetustoiminnan henkilöstö koostuu sirkusalan huippuammattilaisista.

Antti Kulmala (s.1980) on turkulainen sirkustaiteilija. Hän on valmistunut vuonna 2005 Turun ammattikorkeakoulun taideakatemian sirkuskoulutuksesta. Vuonna 2014 Antti Kulmala sai työstään tunnustukseksi Varsinais-Suomen taidepalkinnon.