Tule mukaan vastaanottamaan Suomen itsenäisyyden juhlavuosi 2017! Turussa juhlitaan uuden vuoden aattoa tänä vuonna erityisen isosti ja perinteisen ohjelman lisäksi luvassa on aiempaa railakkaampi, yleisön mukaan ottava ilta Tuomiokirkkotorilla. Suomi 100 -hengessä kuljetaan sadan vuoden aikamatka juhlavuoden ohjelmaa kohti.

Juhlavuoden Yhdessä-teeman mukaisesti yleisö pääsee mukaan toteuttamaan tapahtumia ja esityksiä. Mukana on maistiaisia tulevan juhlavuoden ohjelmasta sekä luonnollisesti myös yllätysohjelmaa.

Alkuillan ohjelmaosuus käynnistyy 18.30 lapsille ja lapsenmielisille suunnatuilla numeroilla. Torilla lauletaan yhteiskaraokea sekä koetaan kynttiläkulkue, pallomerirock, purjetanssi ja huiskutanssi, johon tuhannelle ensimmäiselle on varattu huiskut. Alkuilta huipentuu räiskyvään SirkusUnionin tulitaide- ja pyrotekniikkashow:hun.

Juhlavuoden avajaisodotusta nostattamaan on juhlakansalle tarjolla klo 22.30 alkaen juontajan johdattelemana tanssia, musiikkia, laulua, videoita ja sirkus-tuli-taika -show. Kuvaterveisensä kukin voi käydä ikuistamassa kuvausseinän edessä.

Alkuillan ja loppuillan välissä esitetään jättiscreeniltä Joulutarina-elokuva ja maistiaisvideoita tulevasta Suomi 100 -ohjelmasta sekä soitetaan jouluista musiikkia. Turun lastenklinikalle varoja ravaavaa Kiss My Turku -hyväntekeväisyyshevosta voi käydä tervehtimässä Tuomiokirkkotorilla. Glögi-, kaakao-, makkara- ja piparimyyntiä täydentää lähialueiden ravintoloiden tarjonta.

Perinteinen uuden vuoden aaton ohjelmaosuus klo 23.00 alkaen sisältää hartaushetken Tuomiokirkossa, tuomiorovastin ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan puheet sekä kuorolaulua kirkon portailta. Itsenäisyyden juhlavuoden avaa Finlandia-hymnin tahtiin klo 00.00 Samppalinnanmäeltä ammuttava upea sinivalkoinen ilotulitus.