Lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO toteutti vuonna 2016 Yhdessä!-dokumenttielokuvaverstaita 18 eri maakunnassa. Turun Luostarivuoren koulun Martin yksikössä syntyi kaksi dokumenttielokuvaa, jotka saivat ensi-iltansa 7.2. Turussa.

Dokumenttielokuvaverstaissa lapset ja nuoret pääsivät tutustumaan elokuvien maailmaan ja toteuttamaan itse omat dokumenttielokuvansa alusta loppuun saakka. Kouluille maksuttomat kaksipäiväiset verstaat kiersivät vuoden aikana lähes kaikissa Suomen maakunnissa, joista 309 koululaisen voimin tehtyjä elokuvia kertyi yhteensä 50 kappaletta.

Valmistuneissa dokumenttielokuvissa Suomi näkyy värikkäänä ja moni-ilmeisenä kokonaisuutena. Verstaiden kattavaksi teemaksi muodostui pohdinta siitä, mitä kaikkea sisältyy yhdessä elämiseen ja tekemiseen tämän päivän Suomessa.

Elokuvien kantavia teemoja esittelevä katalogi lisätään helmikuun aikana pdf-muotoisena verkkosivuille DOKKINO: Yhdessä!
DocPointin YouTube-kanava löytyy osoitteesta www.youtube.com/user/docpointfestival.

DOKKINO dokumenttielokuvan suunnittelu luokassa, by mpuutio

Verstaat järjestettiin elokuun lopussa Turun Luostarivuoren koulun Martin yksikössä, jossa syntyi kaksi dokumenttielokuvaa. ”Suomen kanssa” -elokuvassa pohditaan suhdetta nykyiseen ja entiseen kotimaahan, ”Meidän huone” peilaa yhteisen tilan, yksinolon ja yhdessä tekemisen suhteita. Elokuvat näytettiin 7.2. Finnkinon teatterissa ja paikalla Turun ensi-illassa oli satoja nuoria lähialueiden kouluista.

Ylpeä dokumenttielokuvien tekijäjoukko Turun ensi-illassa 7.2.2017