Ruissalo siirtyi Turun kaupungin omistukseen Turun kaupungin ja valtion 13.5.2006 allekirjoittamalla sopimuksella. Saaren luonnon ja erityispiirteiden säilyttämiseksi ja kehittämiseksi alueelle laadittiin alueelle hoito- ja käyttösuunnitelma.

Hoito- ja käyttösuunnitelmassa määritellään yleiset linjaukset alueen käytöstä. Suunnitelman päätavoite on turvata luonto- ja kulttuuriarvojen säilyminen sovittamalle ne yhteen alueen muiden käyttömuotojen kanssa. Samalla se toimii myös Natura-2000 alueen hoitoa ja käyttöä ohjaavana työkaluna luonnonsuojelulainsäädännön näkökulmasta.

Ensimmäinen suunnitelma hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 12.12.2005. Päivityksen tarkoituksena on täydentää suunnitelman tiedot ajan tasalle ja tarkistaa alueen hoidon ja käytön menettelytapoja ja tavoitteita vastaamaan paremmin tulevia tarpeita.

Päivitystyössä tullaan kuulemaan kaikkia asianosaisia, alueen asukkaista lähialueen yrittäjiin, jotta yhteiselo Turun kaupungin monimuotoisimmalla virkistyskohteella jatkuu yhtä mallikkaasti kuin aiemminkin.  Päivitystyön aloitusvaiheessa järjestetään kaikille avoin yleisötilaisuus, jossa esitellään käyttö- ja hoitosuunnitelman päivitystä ja keskustellaan teemoista ryhmissä.

Yhteistyöllä pystytään turvaamaan Ruissalon tulevaisuus kaupungin vetovoimaisimpana virkistys- ja luontokohteena.

Hoito- ja käyttösuunnitelman projektisuunnitelma lautakuntakäsittelyssä 28.2.2017

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta käsittelee Ruissalon hoito- ja käyttösuunnitelman päivityksen projektisuunnitelmaa ja tavoiteasettelua kokouksessaan tiistaina 28.2.2017.

Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunta 28.2.2017

Päivitystyön kotisivu www.turku.fi/ruissalonhoito

Kaupunginosa/Alue: