Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti luopua Wäinö Aaltosen koulun Ylikylä-rakennuksesta 1.4. lukien. Tilatarvetta paikataan vuokraamalla parakkeja kahdeksi vuodeksi.

Wäinö Aaltosen kouluun kuuluvan Ylikylän rakennuksen luokkatilat aiotaan ottaa pois opetuskäytöstä sisäilmaepäilyjen takia. Rehtori on siirtänyt Ylikylän rakennuksessa opiskelevat oppilaat sekä opettajat väistötiloihin aiemmin sovitulla tavalla Paavo-hallin yläaulaan ja koulun muihin tiloihin. Väistötilana parhaillaan toimiva suurehko avonainen liikuntaan tarkoitettu tila ei kuitenkaan ole opetuksen kannalta optimaalinen, joten kaupunki on hankkimassa väistötiloiksi parakkeja. Ratkaisu halutaan toteuttaa mahdollisimman pian. Asiasta päätti kasvatus- ja opetuslautakunta 15.3.

Saarten koulutilojen kokonaistilanteeseen tulee merkittävää helpotusta vasta siinä vaiheessa, kun Syvälahden koulu valmistuu kesään 2018 mennessä. Sivistystoimiala ennakoi, että uusi koulu tulee oletettavasti kuitenkin täyttymään heti 2020-luvun alussa, joten pohdittavaksi tulee myös uuden koulu- ja esiopetuskäyttöön tulevan rakennuksen sijoittaminen Ylikylän koulurakennuksen nykyiselle rakennuspaikalle. Peruskoulun tarpeiden lisäksi on ratkaistava myös esiopetuksen tilatarpeet. Tarvittavan tyyppinen rakennus on vapautumassa mm. Moision koulun käytöstä välittömästi sen jälkeen, kun Yli-Maarian koulu valmistuu vuoden 2019 alussa.

» Kasvatus- ja opetuslautakunnan pöytäkirja 15.3.2017

Asiasanat: