”ToF pintaa syvemmältä” -keskustelusarja on studia generalia -tyyppinen luento- ja keskustelusarja Tom of Finlandin henkilöstä, taiteesta ja merkityksestä. Keskustelut käydään Logomon teatterin kahviossa, alustajina musikaalin tekijöitä, kirjailijoita ja sosiologeja.

Keskustelutilaisuuksien idea liittyy osaksi Turun seudun kehittämiskeskuksen ja Turun elokuvakomission hanketta, jossa nostetaan Kaarinassa syntynyt kuvataiteilija ja sarjakuvapiirtäjä Tom of Finland (Touko Laaksonen) vuonna 2017 kulttuurimatkailun kärkihankkeeksi.

Musikaalin, elokuvan ja nättelyiden ulkopuolella laajempi yleinen tietämys Tom of Finlandista on jäänyt julkisessa keskustelussa vähälle, vaikka hänen ympärilleen on kehkeytynyt parin viime vuoden aikana vahva kaupallinen brändäys ja tuotteistaminen. Tilaisuuksissa kuullaan reilaisia tulkintoja siitä, miksi Tom of Finland on nyt niin pinnalla.

Keskustelut täydentävät kulttuuritarjontaa

Turkuun suuntaaville kulttuurimatkailijoille tarjotaan mahdollisuus osallistua musikaali- ja taidenäyttelykokemuksensa ohessa keskustelutilaisuuteen esimerkiksi ennen musikaaliesitystä. Jo musikaalin nähneille tai teatterikäyntiä vasta suunnitteleville alustukset voi avata uudenlaisia tarttumapintoja omiin ajatuksiin Tom of Finlandin merkityksestä ja asemasta nykykulttuurissamme.

Tilaisuuksia koordinoi Suomen Queer-tutkimuksen seura ja niitä alustavat vuorollaan suomalaiset asiantuntijat ja kulttuuritoimijat. Myös yleisö voi tilaisuuden loppupuolella esittää kysymyksiä alustajille.

Kevään ensimmäisen tilaisuuden alustavat ohjaaja, koreografi Reija Wäre ja käsikirjoittaja Tuomas Parkkinen aiheella Kuinka nahkamies puhkesi laulamaan- ajatuksia ja taustoja ToF-musikaalin tekijöiltä torstaina 23.3. klo 16.30-17.30

6.4. klo 16.30-17-30 ”Kaikkien Tomppa?”, alustajana FT, Kulttuuria kaikille -palvelun toiminnanjohtaja Rita Paqvalen ja FT, tietokirjailija Harri Kalha

27.4. klo 16.30-17-30 ”Touko Laaksonen, mies nimimerkin takana”, alustajana VTM, sosiologi Kati Mustola

 

Tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Lisätietoja: Mikko Carlson, mikcar(a)utu.fi, p. 050 357 8607

Kuva: Philip Stuart. Courtesy Tom of Finland Foundation.