Neljättä kertaa järjestettävässä Business Campissa kuullaan inspiraatiopuheita yritysmaailman huipulta, verkostoidutaan ja keksitään työpajoissa ratkaisuja yrityksille tuttuihin pulmiin. Tapahtuma järjestetään Logomossa tiistaina 4. huhtikuuta.

Business Camp 4.4. Logomossa

  • Tapahtumassa voi perehtyä yritysmaailman ja eri organisaatioiden työtapojen kehittämiseen.
  • Puheenvuoroja pitävät monet yritysmaailman huippunimet.
  • Tapahtumavieraat voivat osallistya työpajoihin omien kiinnostuksensa mukaan.
  • Tapahtuma on maksullinen.
  • Tutustu tapahtumaan tarkemmin

Tänä vuonna Business Campin järjestäjien tavoitteena on löytää niin kutsuttuja X-faktoreita, joiden avulla eri organisaatiot ja ihmiset pärjäävät työn muutoksessa. X-faktori eli organisaation punainen lanka voi löytyä mstä vain, esimerkiksi asennemuutoksesta, uudesta bisnesideasta, johtajuudesta, kansainvälisestä avauksesta tai viestinnästä.

Tapahtuma on suunnattu työelämän kehittämisestä kiinnostuneille. Business Campin ohjelmistossa inspiraatiopuheenvuoroja pitävät Nokian ja F-Securen hallitusten puheenjohtaja Risto Siilasmaa, Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila ja hyvinvointialan kasvuyrittäjä Nelli Lähteenmäki.

Työpajoista ideoita tulevaisuuteen

Puheiden lisäksi Business Campissa vieraat voivat osallistua miniseminaareihin ja työpajoihin, joiden aiheet vaihtelevat keskenään esimerkiksi henkilöjohtamisesta parviälyn käyttöön liiketoiminnassa.

Tapahtuman  aikana jaetaan myös Eurooppalaisen Yrittämisen palkinto, jonka Turun kaupunki on myöntänyt jo yli 10 vuoden ajan. Lisäksi Turku esittelee tapahtumassa, kuinka se on kehittänyt asukaslähtösiä toimintatapoja ja -palveluita yhdessä Suomen suurimpien kaupunkien kanssa.

Business Campin järjestää Turku Science Park, joka on Turun kaupungin omistama elinkeinopoliittinen yhtiö.