Kulttuurilautakunta on valinnut kokouksessaan 22.3.2017 MuM Markéta (Maati) Rehorin Turun kaupunginorkesterin intendentin virkaan 1.8.2017 alkaen. Virka on toistaiseksi voimassa oleva.

Maati Rehor (s. 1976, Raahe) on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian taidehallinnon Arts Management -maisteriohjelmasta. Hänellä on myös musiikkipedagogin pätevyys.

Tällä hetkellä Maati Rehor toimii Kamariorkesteri Avanti!:n toiminnanjohtajana. Aiemmin Rehor on toiminut muun muassa Suomen Jazzliitto ry:n toiminnanjohtajana ja ollut mukana käynnistämässä Flame Jazz ry:n toimintaa Turussa. Hän on myös toiminut Sibelius-Akatemiassa tuottajana ja sitä ennen laulunopettajana ja laulajana.

Maati Rehor aloittaa Turun filharmonisen orkesterin intendenttinä 1.8.2017 alkaen. Kuva: Maarit Kytöharju

Orkesterin intendentin viran kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, musiikkielämän ammatillinen tuntemus ja johtamiskokemus. Lisäksi vaaditaan molempien kotimaisten kielten hyvä suullinen ja kirjallinen taito. Orkesterityön luonteessa korostuvat musiikkitaiteellinen näkemyksellisyys yhdistettynä vankkaan realismiin sekä vuorovaikutustaidot. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää kehittävää ja osallisuutta tukevaa työotetta. Virka täytetään kuuden kuukauden koeajalla.

Turun filharmonisen orkesterin verkkosivuille