Turun kaupunki saa kiitosta mm. koulujen uusista liikuntaharrastuskerhoista, päätöksestä säilyttää subjektiivinen oikeus päivähoitoon sekä valmistautumisesta sote-uudistukseen tekemällä kumppanuussopimuksia yhä useamman järjestön kanssa.

Kansainvälisen Perheiden päivän (15.5.) kunniaksi MLL:n Varsinais-Suomen piiri kiittää vuosittain yhtä varsinaissuomalaista kuntaa, joka on ollut edistyksellinen ennaltaehkäisevässä lastensuojelutyössä.

Tänä vuonna kiitoksen esimerkillisestä työstä lapsiperheiden hyvinvoinnin lisäämiseksi sai Turun kaupunki.

- Haluamme kiittää Turkua pyrkimyksistä siirtää painopistettä yhä enemmän ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin lasten ja nuorten hyväksi. Hyviä esimerkkejä tästä ovat uudet liikuntaharrastuskerhot kouluissa ja Turun päätös säilyttää subjektiivinen oikeus päivähoitoon. Lisäksi kiitämme kaupunkia siitä, että sote-uudistukseen valmistaudutaan tekemällä kumppanuussopimuksia yhä useamman järjestön kanssa. Tämä lupaa hyvää hyvinvoinnin edistämisen työlle tässä muutosten ilmapiirissä, MLL:n Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Taina Salmi (kuvassa vas.) totesi.

"Ilman järjestöyhteistyötä muutoksia ei olisi pystytty tekemään"

Turun kaupungin puolesta palkinnon vastaanottivat hyvinvointitoimialan toimialajohtaja Riitta Liuksa (kesk.) sekä perhe- ja sosiaalipalvelujen palvelualuejohtaja Sirpa Kuronen (oik.).

Liuksa kertoi olevansa erittäin iloinen kaupungin saamasta huomionosoituksesta.

- Kaupungin järjestöyhteistyö pohjautuu Turku-strategiaan ja teemme tätä työtä monen toimialan voimin. Hyvinvointitoimialalla olemme tehneet lastensuojelussa muutosta jo pitkään ja nyt näyttää selvästi siltä, että pitkäjänteinen työ tuottaa tulosta. Tästä saamme kiittää hyvää järjestöyhteistyötä, sillä yksin emme olisi muutosta pystyneet tekemään. Vapaa-aikatoimiala ja sivistystoimiala panostavat merkittävästi Turun Liikkuva koulu -hankkeen avulla sekä taloudellisesti että toiminnallisesti lasten ja nuorten fyysisen aktiivisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseen, Riitta Liuksa korosti.

Huomionosoitus luovutettiin kaupungille perjantaina 12.5. Perhetalo Heidekenillä. Kiitoksen antoivat MLL:n Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Taina Salmi, toiminnanjohtaja Janina Andersson ja järjestöpäällikkö Katja Rippstein.