Yhdysvaltalaisen nykytaiteilijan Jacob Hashimoton teosten tuhannet leijat täyttävät WAMin avarat tilat. WAM esittelee taiteilijan tuotantoa ensimmäistä kertaa Suomessa tässä laajuudessa. Näyttely on avoinna 9.6.–24.9.2017.

Näyttelyopastukset 

  • suomeksi sunnuntaisin klo 14 
  • ruotsiksi sunnuntaisin 18.6., 30.7., 27.8. ja 24.9. klo 15

Huom! Poikkeava aukioloaika: pe 1.9. klo 10–17

Hashimoton teokset rakentuvat pääasiassa yksinkertaisista leijamaisista elementeistä, joita taiteilija toistaa ja varioi eri tavoin. Lopputuloksena muodostuu rytmikkäitä kokonaisuuksia, joissa voi nähdä myös maisemallisia viittauksia. Taiteilijaa kiinnostavatkin maalauksen ja veistoksen, rakennetun ja luonnollisen, abstraktin ja maisemallisten elementtien väliset rajapinnat.

Taiteilija rakentaa installaatiot aina kulloisenkin tilan ehdoilla. WAMin suuret ja valoisat salit ovat kuin tehtyjä Hashimoton laajoille kolmiulotteisille teoksille. Museon suurimpaan, yli kahdeksan metriä korkeaan saliin rakentuu jättimäinen Gas Giant, jonka kirkasväriset, kevyet, bambusta ja riisipaperista tehdyt teososat väreilevät ilmavirran mukana. Vaikutelma on samaan aikaan massiivinen ja keveä: teos on kuin maalaus, jonka sisään voi astua.

Installaatioista reliefeihin ja grafiikkaan

Jacob Hashimoton teosten tekniikan voi leijojen osalta nähdä heijastelevan hänen japanilaista sukutaustaansa, joskin sisällöllisesti leija sitoutuu kulttuurisesti moniin asioihin, kuten vaikkapa leikkiin ja vapauteen. Visuaalisesti teosten voidaan ajatella olevan sukua varhaisten videopelien kineettiselle, pikseleistä koostuvalle kuvamaailmalle. Teosten muoto- ja värimaailmassa voi nähdä myös heijastumia taiteilijan kiinnostuksesta sotien jälkeiseen amerikkalaiseen abstraktiin taiteeseen.

Installaatioiden ohella näyttelyssä on mukana myös Hashimoton reliefimäisiä seinäteoksia, jotka liikkuvat vaikutelmaltaan maalausten ja veistosten välimaastossa. Niissä toisiinsa sidotut pienikokoiset leijaelementit kerrostuvat monimuotoisiksi graafisiksi kuvakudoksiksi. Lisäksi näyttelyssä on mukana myös grafiikkaa ja piirustuksia. Näyttelyssä on myös uusia, ensimmäistä kertaa nähtävillä olevia teoksia.

Jacob Hashimoto (s. 1973, Colorado) asuu ja työskentelee New Yorkissa sekä Italian Veronassa. Näyttely on toteutettu yhteistyössä Galerie Forsblomin kanssa.

Näyttelyn oheisohjelma
1.–30.7. Heinäkuun omatoimityöpajassa pääsee itse rakentamaan värikylläisiä installaatioita
17.8. Taiteiden yö. Museo avoinna klo 23 asti.
2.–3.9. WAMin lasten viikonloppu
17.9. WAMin 50-vuotissyntymäpäivä Turun päivänä

#wamuseo #wam50v

Aukioloajat ja pääsymaksut

Kaupunginosa/Alue: